28.5.2014

Autoja, aavikkoa ja valtamerta


Hohhoijaa, ajattelette varmaan jo, jälleen yksi blogikirjoitus Amerikasta, mutta lasialan viriilliys vaan vie meitä tänne. Nyt tosin olemme päässeet villiin länteen ja hippikulttuurin kehdolle, mutta sinnekin täytyy ajaa isolla nelivedolla.

Phoenix freeway 
Ensimmäinen päivä Yhdysvalloissa, Arizonassa, Phoenixin lähiössä katson hämmentyneenä autojen määrää ja kokoa. Kai tähänkin tottuu mietin, kun ylitän viisikaistaisen tien ja kuljen tunteja vilkkaalla asuinalueella tapaamatta ketään muuta, joka olisi kävelemässä jonnekin muualle kuin autolleen tai autoltaan pois. Kaksi ja puoli kuukautta aikaa tottua tähän ja tutustua Yhdysvaltojen länsirannikon elämään ja lasiin. 



Arizonassa ei voi käydä tekemättä vierailua osavaltion suurimpaan nähtävyyteen Grand Canyoniin. Päivä menee tuota valtaisaa luonnonihmettä ihaillessa ja epäuskoista mieltäni vakuutellessa: kyllä, tämä on oikeasti olemassa ja kyllä, olet todella täällä. Grand Canyon on melkein liian iso käsiteltäväksi.


Viikko univelkaa tasattu ystäväni sohvalla Phoenixissa ja pienen road tripin viemänä saavun viimeinkin matkani tarkoitettuun määränpäähän: "the biggest little city".
Reno, reilun 200 000 asukkaan koti Nevadan luoteisosassa lähellä Kalifornian rajaa on kotini seuraavan kahden kuukauden aikana.
Sierra Nevadan vuoriston itäosassa sijaitseva kaupunki kärsii kesäisin vaarallisista maastopaloista ja kivikkoaavikolla kävellessä löydän useita osittain mustia kiviä. Itse paloa en onneksi ehdi kokemaan. Lämpötila vaihtelee päivisin tuskastuttavan kuumasta jäätävän kylmiin öihin.


Reno on tunnettu kasinoistaan, vapaasta aseenkantoluvasta ja 24-tuntia avoimista baareistaan. Vaikka kaupunki jääkin usein toisen Nevadan kasinokaupungin Las Vegasin varjoon, renolaiset tosin itse ovat hyvinkin ylpeitä omasta kaupungistaan ja tulevat viikot saavat minutkin ihastumaan tähän hieman nuhjuiseen ja kitchiin moderniin villiin länteen.



Kasinot ja kitch eivät kuitenkaan olleet ne syyt jotka saivat minut matkaamaan ison meren yli teräspurkissa monta tuntia, vaan saavuin tänne ystäväni Jorma Rahjan innoittamana toimiakseni hänen assistenttinaan ja oppiakseni lasintekoa Amerikan tyyliin. Jorma on ollut jo pari vuotta töissä täällä Burnt Knuckle Glass nimisessä yrityksessä. Lasinpuhaltajia yrityksessä on vain kaksi: Jorma ja hyttivastaava Jack Hendricks. Heidän kanssaan opin paljon lasihytissä työskentelystä ja miten puhaltaa näin ihanaa, pitkää lasia.



Burnt Knuckle Glass oli matkani loppupuolella ja tälläkin hetkellä käymässä läpi suurta sisäistä muutosta, mikä myöskin oli mielenkiintoista seurattavaa. Pieni hytti oli muuttumassa isoksi taiteilijoille tilaa vuokraavaksi organisaatioksi. Suuri varastohalli oli vähitellen muuttumassa toimivaksi lasihytiksi ja toivottavasti Burnt Knuckle Glassin omistajan, Ryan Adamsin kunninahimoiset suunnitelmat toteutuvat.

The Golden Gate -silta
Kukkien kaupunki, San Francisco


Koska Reno sijaitsee vain muutaman tunnin automatkan päässä San Franciscossa kävin sielläkin tutustumassa paremmin länsirannikon lasin puhallukseen ja kahteen toiseen yritykseen: The Crucible ja Public Glass, joiden kaltaiseksi Burnt Knuckle Glass on muovaantumassa. The Crucible tarjoaa tilaa ja harrastemahdollisuuksia lasinpuhalluksesta, puu- ja metallitöihin asti. Heillä on kursseja ja opetusta eri astetasoille. Public Glass keskittyy enemmän lasiin, mutta tarjoaa samallalailla opetusta ja tilan vuokraa eri taiteilijoille. 















Mieleenpainuvimmat kokemukseni vierailustani Länsirannikolle lasin ja mielenkiintoisten ihmisten kanssa viettämäni ajan lisäksi, on ehdottomasti luonto. Grand Canyonin ihmettelystä päädyin aavikolle harhailemaan ja lopuksi sydämeni ehdottomasti vei valtameri Kalifornian rannalla.