16.8.2014

Down Under! Osa 2: Tsygäilyä ja pitkiä päiviä hytissä.

Hei taas!

Ensimmäiset kaksi kuukautta Uudessa Seelannissa ovat vierähtäneet pikavauhtia ja vasta nyt alkaa tuntua että olen sopeutunut tänne. Kuulin vasta viime viikolla ensimmäistä kertaa radiosta Men At Workin kappaleen Down Under, eli vastahan minä olen saapunut.


 
Blogin kirjoittaminen on pyörinyt mielessä, mutta usein kun vihdoin pääsen tänne asuntovaunuun ja saan jonkinlaista murkinaakin laitettua olen jo niin uupunut, ettei kirjoittamiseen löydy inspiraatiota. On niin hirveästi kaikkea mistä kirjoittaa, että tekstin rakenne voi olla vähän hourailevaa. Pahoitteluni siitä.

Aloitetaan lasilla. 




Viikot on kuluneet nopeasti lasihytissä, missä työpäivät ovat raskaita ja aikaisen pimeäntulon ansiosta päivät tuntuvat todella lyhyiltä. Kuudelta viimeistään on säkkipimeää, eli yleensä kun työt lopetetaan siinä viiden maissa, ei arkisin jää juuri aikaa kuljeskella ulkosalla. Viikonloppuisin olen kahta kauheammin yrittänyt päästä ulos täältä asuntovaunusta silloin kun sää sallii.

Ulkona sataa mutta hytissä on hyvä meininki

Kolmen hengen voimin työtahti on todella intensiivinen. Pillinlämmittäjän ja -pyörittäjän kombo nopeuttaa työskentelyä hurjasti, koska sen avulla voi tehdä seuraavan esineen postin väreineen ja nauhoineen jo valmiiksi samalla kun varsinaista esinettä aloitellaan. Usein postin päälle ladotaan useampi tappiväri ja siihen vielä nauha. Kun Ola alkaa kampaamaan nauhaa, aletaan Ossien kanssa heti latomaan tappivärejä seuraavan postin päälle.

Nauha-aparaatti.

Postin päälle tuotavat nauhat koostuvat puhtaasta kovasta tappiväristä (useimmiten Gafferin musta). Puhaltaja asettaa pillin vaakatasoon lankun päällä oleville rissoille, joiden kulmat ovat hieman vinossa. Tällöin kun pilliä pyörittää, se liikkuu itsestään valokuvan suhteen vasemmalle tai oikealle, riippuen mihin kulmiin rissat on käännetty. Assistentti tuo nauhan sinisen kannattimen päälle ja antaa nauhan kärjellä pienen pusun naaveliin ja vetää nauhan samantien poispäin jolloin väri venyy ohueksi. Tämän jälkeen puhaltaja rullaa pilliä vimmatusti rissoilla ja nauha kiertyy kuin itsestään symmetriseksi spiraaliksi vinojen rissojen ansiosta. Liian pehmeällä värillä tämä ei onnistu, mutta Gafferin musta on kivikovaa ja sormenpään kokoinen palanen kestää usein koko päivän.

Olan kampatyökalu.

Tappivärejä otetaan parkista isoina paloina ja niistä aina kavennetaan postisaksilla pieni palanen mikä sitten otetaan postin päälle ja tappi laitetaan takaisin pillinlämmittäjään pyörimään. Myös incalmot valmistetaan pillinlämmittäjää hyödyntäen.
 
Vasemmalta: Puntteli, tappiväri, incalmokappale ja oikeassa reunassa vielä toinen tappiväri.


Kuten kuvasta näkyy, punttelia säilötään myös pillinlämmittäjässä. Useina päivinä olemme käyttäneet koko päivän samaa punttelia. Esineen irroituksen jälkeen se vaan laitetaan takaisin pillinlämmittäjään ja ennen seuraavan esineen punttelointia Ossie tai minä suoristellaan sitä hieman grafiittilastalla (minkä avulla punttelit täällä tehdään) ja homma jatkuu.

Pieni grafiittilasta on paras työkalu koskaan. Sillä saa suoristettua ihan mitä tahansa eikä se viilennä lasia yhtään niin paljon kuin teräslasta.

Tappivärejä myös usein yhdistetään liittämällä ne toisiinsa kyljittäin ja rullaamalla infernaaliseksi möhkäleeksi. Tämän ison möllin saaminen suoraksi ja särmäksi on välttämätöntä, jotta se pyörii pillinpyörittäjässä suorassa eikä ala huomaamatta lepattamaan ympäriinsä katastrofaalisin seurauksin. Paksun pötkylän velssaaminen on välillä todella hankalaa jos sekoituksessa on kovia ja pehmeitä värejä sekaisin. Tällöin myös itse esineen puhaltaminen on haasteellista.


Ossie näyttää how it's done.
Moniväritapeilla ja Olan kampailukikkailuilla lopputulokset on tosi makeita.


Siitä asti kun saavuin tänne Ossie on välillä valitellut jomottavaa kipua kädessään. Mentyään vihdoin lääkäriin muutama viikko sitten hänellä todettiin tenniskyynärpää ja lääkäri langetti muutaman viikon työkiellon. Siitä asti ollaan oltu Olan kanssa hytissä kahdestaan ja olen saanut ottaa vastuulleni tehtävät mitkä Ossie enimmäkseen teki aikaisemmin, kuten esineiden litistämisen korkeilla ja suunauhojen tuomiset.

Valmistetaan paljon litteitä vaaseja.

Toisin kuin mitä olen oppinut (ja mitä korkkihommien valmistajakin sanoo) korkkeja ei tule säilyttää vesiämpärissä vaan päinvastoin, niitä tulee lämmittää. Kylmillä korkeilla lasin pintaan jää inhottavat kylmäjäljet, mutta jos lasi on sopivan viileää ja korkit sopivan lämpimät lopputulos on sulava. Litistämisen jälkeen on tärkeää muistaa painaa korkit yhteen, etteivät ne jää kytemään ja kulu turhaan. Tällä tekniikalla Ola on valmistanut kolmen vuoden aikana tuhansia litteitä vaaseja näillä samoilla korkeilla, eikä hän usko niiden kuluvan sen enempää kuin vedessä säilyttämälläkään.


Lähestulkoon lautas-aihion muotoista alkua kun alkaa litistämään alaspäin roikottaen saa aikaan hienon litteän muodon. Samalla on hyvä pitää peukalolla pillin suuta ummessa.

Esineen litistäminen on todella tarkkaa puuhaa. Mestari antaa assistentille suuren vastuun esineen muodon suhteen ja alku on todella helppo litistää toispuoleiseksi. Useita viikkoja näitä tehtyäni, esineet alkavat vihdoin olemaan suurelta osin suoria ensimmäisellä litistyksellä, kun aikaisemmin piti käyttää paljon aikaa muodon korjailemiseen.


Yhden hyttipäivän tuotokset. Pienten ja paksujen esineiden litistäminen on hyvää harjoitusta.

Lasi on täällä niin kirkasta että paksuseinäisistä esineistä tulee tosi makeita.
Yritin myös itse vastaavaa hyttipäivän päätteeksi, mutta leikattuani sen umpeen olikin lopputulos paperipaino. Sisällä on pieni ilmamassa, mihin olen erittäin tyytyväinen sen ollessa kolmion mallinen.

Varsinaisiakin paperipainoja on tullut valmistettua, mikä on sopivan lungia puuhaa kahdestaan, kun Ola hoitaa massojen muovaamisen paperilla ja itse tuon värinappeja alkuja varten ja kannan tuotoksia kyylariin.

Jellyfish.

Myös pingviinejä ja pikkulintuja täällä tehdään paljon, koska ne myyvät. Vielä kaksikymmentä vuotta sitten Ola myi enimmäkseen isoja pystejä, mutta nykyään myyvimmät tuotteet ovat kaikennäköistä pientä.


Olan ylväisiin pingviineihin verrattuna oma yritykseni on aika lyhyt ja punkero.

Hyttityöskentelyn lisäksi hiontaakin on tullut harrastettua. Vaikka esineiden punttelijäljet sulatetaan happiliekillä, niiden pohjaan hiotaan silti usein pieni rengas, jotta ne pysyvät vakaammin pystyssä. Hiontapajan hyllyt myös notkuvat hiomattomia pikkulintuja ja pingviinejä.


Esineiden hiomiseen ja kiillotukseen käytetään neljää plaanaa.

Hiontapäivät ovat olleet yllättävän siedettäviä. Hyvillä laitteilla esineet kiillottuvat nopeasti ja jokaisen plaanan vieressä on paineilmapyssy jolla voi nopeasti tarkistaa pinnan tilanteen.

Kamiinaan tuli ja bluesia kaijuttimista.
Pajan takaosassa on paljon mielenkiintoisia vanhoja laitteita.
Tuttuakin välineistöä löytyy. Ruosteesta päätellen täällä ei ole vähään aikaan mitään pränkkäilty.

Kun esineet on kiillotettu ja pesty, ne kannetaan viereiseen varastoon odottamaan signeerausta.

Varaston hyllyt notkuvat hämähäkinseittiin peittyneitä aarteita.
Armeijallinen pingviinejä valmiina signeerausta varten.

Myös mängin sekoitukseen olen osallistunut. Lasi on täällä ominaisuuksiltaan hyvin samanlaista kuin koulullakin, mikä on hyvä asia. Ola sanoo, että sekoittamalla mänkiin enemmän Bariumia voisi tehdä lasista pidempään kuumana pysyvää, mutta se kuluttaisi upokasta enemmän.


Breaking Bad.

Mängin sekoitus on loppujenlopuksi aika yksinkertaista puuhaa, mutta Ola on siihen jo tähän ikään kyllästynyt. Hiekka- ja mänkitynnyreiden rahtaaminen paikasta toiseen on hänen mielestään paskinta hommaa koko lasissa ja hän usein haaveilee valmiista pintistä.

 Muuta puuhastelua


Viikonloppuisin olen yrittänyt päästä täältä asuntovaunusta pyörän selkään ja ulkomaailmaan. Välillä täällä on ollut aamuisin niin kylmä, ettei edes huvita nousta sängystä, mutta lämpimiäkin päiviä on mahtunut ja sää on selvästi lämpenemään päin. Vaikka Uudessa Seelannissa on vahva autoilukulttuuri, pyöräreittejä on paljon ainakin Nelsonin alueella, mikä helpottaa liikkumista, sillä maantien varressa pyöräileminen on välillä pelottavaa. Tässä valokuvia pyöräretkiltä:

Reiteillä menee pieniä siltoja. Horisontissa höryää Richmondin lähellä toimiva vaneritehdas.

Rannikkoa pitkin on mukava polkea.
Joka puolelta maisemaa dominoi vuoristo.
Bää.
Pyöräily-ystävällisyydestä huolimatta kaupunkien katuojat ovat täynnä tämmöisiä ansoja.




Hiljainen lauantai Richmonissa.
Jatkamalla matkaa rantaa pitkin päätyy lopulta Nelsoniin
Loputtamalta tuntuvia ylämäkiä seuraa aina alamäki. Autuas on hän, joka laskettelee viisi minuuttia juoksuvauhtia tekemättä mitään.
Tie johtaa Nelsonin keskustaan.
Hmm.



Lähtemällä hytiltä samaa pyöräreittiä toiseen suuntaan päätyy hieman luonnollisempiin maisemiin.

G'day
Olisipa kivaa olla se tyyppi, kenen tehtävä on tulla kääntämään tätä mittaria kauniina päivinä.
Polku johtaa synkän havumetsän läpi. Immersiota hieman latistaa tieto siitä, että koko metsä on istutettu hakkuita varten, eikä tämmöisiä metsiä esiinny Uudessa Seelannissa luonnostaan.
Ollaanko nyt Suomessa vai Seelannissa?
Päämäärä häämöttää puiden välistä.


Kivoihin rantakuviin on hyvä lopettaa, vaikka kirjoitettavaa vielä riittäisikin. Kivaa jos jaksoit lukea ja toivottavasti seuraavaa blogikirjoitusta ei tarvitse odottaa kahta kuukautta.