26.10.2014

Venetsia 18.-21.11.2013

Venetsian matkasta on kohta jo lähes vuosi. Olen ajatellut lähiaikoina kuinka hieno elämys tuo matka olikaan ja tuntui tärkeältä jakaa matkakertomus, vaikkakin viiveellä. Kuvat ovat allekirjoittaneen, Saran sekä Ginan ottamia.

Venetsian matkalla olivat mukana opiskelijat Johanna Smith, Veera Pöllänen, Henni Eliala, Janne Rahunen, Otto Koivuranta, Mikko Malkki, Markus Roponen, Markus Mäkinen, Mia Heikkinen ja Markus Elo, opettajat Sara Hulkkonen ja Marika Kinnunen sekä muotoilija Gina Salaris.

Saavuimme Marco Polon lentokentälle juuri ennen pimeän tuloa 18.11.2013. Siirryimme bussilla Venetsian saarelle ja jatkoimme matkaa vaporetolla Rialton sillalle, jonka läheisyydessä hotellimme Locanda Poste Vecie sijaitsi. Illallistimme Trattoria Locanda Poste Veciessä.

Vesibussissa.
 
Seuraavan päivän ohjelmaan sisältyi aamiaisen jälkeen siirtyminen Muranon saarelle. Marraskuu on tulva-aikaa, joten kumisaappaat olivat tarpeen. Suosituimmille kävelyreiteille oli laitettu korokkeita, mutta Muranossa niitä ei ollut ja vesi ulottui paikoitellen lähes polviin saakka.
 
Näkymä Rialton sillalta.
 

Muranossa.
 
Monessa paikassa myytiin kenkien päälle laitettavia oransseja ja keltaisia muovisuojuksia.
 
Davide Fuinin hytissä.

Davide Fuin valmistaa mm. pikareita, joiden tekemistä saimme seurata.
 
Vierailimme mm. Davide Penson studiolla ja tietenkin työkaluostoksia piti tehdä.
 
20.11. oli aurinkoinen päivä ja suuntasimme jälleen Muranoon. Siellä päivän ohjelmaan kuului vierailu lasikoululla ja lasimuseossa, niiden jälkeen kiertelyä omien kiinnostusten mukaisesti.
 
 

 
 
 
Vierailu Abate Zanetissa. Katsoimme esittelyvideon lasin valmistuksesta, seurasimme meneillään ollutta lampputekniikan kurssia, jonka jälkeen meille esiteltiin lasinpuhallusta hytissä.

Opiskelijoilla oli mahdollisuus kokeilla puhaltamista.
 
 
 
Giancarlo Signorettolla oli oma galleria yläkerrassa, joka oli täynnä toinen toistaan taidokkaammin tehtyjä esineitä. Toisessa yläkerran huoneessa oli koululla toteutettuja esineitä, joita eri taiteilijat olivat suunnitelleet. Koululla toimii mestareita, jotka valmistavat omien esineiden lisäksi tilaustöitä. Opiskelijat tulevat kouluun lyhytkursseille.
 
Muranon värejä lounasaikaan.
 
Glasstress näyttelystä.

 


 
Kolmantena päivänä ei ollut yhteistä ohjelmaa vaan jokaisella oli mahdollisuus kulkea oman aikataulunsa mukaisesti.

San Marcon aukiolla, Gina ja Marika oransseissa saappaissa.


Glasstress näyttely jatkui täällä.

 




 
Kuljimme ruuhkaisen markkina-alueen läpi.
 
Napoleone Martinuzzi toimi Veninin suunnittelijana 1925-1931. Näyttely hänen töistään oli kattava ja laadukas. Näyttelyyn oli ilmainen sisäänpääsy.









Marraskuu oli oikein hyvä ajankohta olla Venetsiassa. Jonoja ei pahemmin ollut missään ja lähes kaikki kesäkauden näyttelyt olivat vielä avoinna. Vaikka varustukseen kuuluivatkin toppatakki, kumisaappaat ja sateenvarjo, muisto Venetsiasta on aurinkoinen ja lämmin.