15.12.2015

Glasstress 2015, Gotika

Matkalla Venetsiassa 3.-10.10.2015


                                          Fear of reason, Yasam Sasmazer 2015


Sunnuntai 4.10. ja maanantai 5.10.

Sunnuntaina palattuamme Isola di San Giorgio Maggion saarelta takaisin Venetsiaan suuntasimme syömään ja sen jälkeen Glasstress näyttelyyn Venetsiaan.

Glasstress on näyttely, joka kokoaa yhteen eri alojen taiteilijat, arkkitehdit ja muotoilijat 20 eri maasta. Näyttely järjestetään kahden vuoden välein ja tänä vuonna neljättä kertaa eli siis ensimmäisen kerran vuonna 2009. Näyttely on osa suurta kansainvälistä kuvataidenäyttelyä Biennaalia. Tänä vuonna aiheena oli Gotika. Näyttely oli  jaettu kahteen paikkaan ja Venetsian osan kävimme katsomassa sunnuntaina ja Muranon maanantaina.

Palatsi ja vanha lasitehdas, joihin näyttely oli kasattu sopivat omasta mielestäni hyvin Gotika aiheeseen. Itse pidin näyttelystä ja sen aiheesta todella paljon. Tosin tilat joissa esineet sijaitsivat olisivat voineet olla valoisampia. Ellei sitten ollut tarkoituskin, että valaistus on niukkaa.

 
 Siren,Kate Mccgwire 2015.

  Glass Big Brother, Song Dong 2015.

 Crescent Disabled, Erdag Aksel 2015.

  Illusion Of Disappearance of fullness, Ivan Plusch 2015.

Still Glass, Hila Amram 2015 (Mansikat videoteknikkaa).
 
                                                       Untitled # 1395, Petah Coyne 2015.

A  different self, Mat Collishaw 2014
(Käytetty videotekniikkaa).


                        Palatsissa olleessa osassa näyttelyä löytyi vitriineistä muutakin aiheeseen liittyvää rekvisiittaa:
                                         
 


Venetsian reissusta jäi paljon käteen, sillä olihan se ainutlaatuinen ensimmäinen ulkomaanmatka,
jota tulen muistelemaan lämmöllä vielä monta kertaa. 
Erityisesti mieleen jäivät kapeat kadut, sillat, jäätelö (vesi herahtaa kielelle jo sitä ajatellessa) ja tietysti tapaamamme lasialan ihmiset, jotka ottivat meidät todella ystävällisesti vastaan.

-Roosa Lyytikäinen 











29.11.2015

PINO SIGNORETTO, Murano, Venetsia



Matkalla Venetsiassa 3.-10.10.2015

Maanantaina matkasimme jälleen kohti Muranon saarta, tällä kertaa kohteena Pino Signoretton lasistudio. Aamuisen sumun lisäksi ilmassa leijaili jännitystä, sillä olimme menossa tapaamaan mestaria – maineeltaan yhtä maailman taitavimmista lasinpuhaltajista. 


Pino aloitti lasin parissa vuonna 1954 vain kymmenen vuotiaana kattokruunutehtaalla ja hän työskentelee edelleen tiiminsä kanssa, nyt 71- vuoden iässä. Hänestä tuli mestari vuonna 1960 ja vuonna 1978, kaksikymmentäneljä vuotta lasin parissa aloitettuaan, hän perusti oman lasistudionsa Muranoon.  Pinon erityisosaamiseen kuuluvat lasiveistosten tekeminen ja hän on tehnyt yhteistyötä monien taiteilijoiden mm. Salvador Dalin ja Emilo Vedovan kanssa.  Uransa aikana hän on vieraillut ja valmistanut merkittävän määrän veistoksia myös Yhdysvalloissa sekä Japanissa. Hän on myös toiminut arvostettuna opettajana useissa eri lasikouluissa.

Päästyämme perille oli Pino tiimeineen jo täydessä vauhdissa. Perinteiden mukaisesti työt aloitetaan edelleenkin jo aamunkoitteessa. Jännityksemme purkautui lasistudion pihalla hihittelyksi kun ihastelimme ja kuvasimme kaikkea mitä silmiin osui. Jopa pihalla lojuvat roskat ja rikkoutuneet teokset saivat suurta ihailua osakseen. Kuikuiltuamme aikamme kainosti pihalla ja hytin oven suun tienoolla pyysi yksi tiimin jäsenistä meidät peremmälle.




Vierailumme aikana Pino valmisti kaksi esinettä. Ensiksi upean veistoksen, johon hän painoi leimasimella kasvoja ja tämän jälkeen hämmästyttävän yksityiskohtaisen koiranpää-veistoksen. Pino huitoi merkkejä sekä antoi käskyjä tiimillensä temperamenttisesti ja normaalisti äänekäs ryhmämme seurasi mestarin työskentelyä hiljaa ja keskittyneesti. Työskentelyn päätyttyä hän kuitenkin vilautti meille aplodien saattelemana charmikkaan hymynsä ja saapui kättelemään meitä kaikkia.













7.11.2015

Fulvio Bianconi - Alla Venini

Matkalla Venetsiassa 3.-10.10.2015


Fulvio Bianconi - Alla Venini

Isola di San Giorgio Maggiore, Venezia

Fazzoletto (handkerchief) vases in cased glass, 1949-50


Venetsian matkamme toisena päivänä, heti sunnuntaiaamuna suuntasimme Isola di San Giorgio Maggiolle. Kyseessä on saari aivan Venetsian pääsaaren kupeessa, jonne matka vesibussilla kesti viidestä kymmeneen minuuttia. Kohteemme kyseisessä paikassa oli Fulvio Bianconin Alla Venini -näyttely.



Näyttely sisälsi lähes 300 tämän lasimaailmassa tunnetun muotoilijan työtä. Fulvio Bianconi, graafinen muotoilija, kuvittaja ja karikatyristi saapui Muranoon 1946 ja aloitti tämän jälkeen yhteistyönsä Paolo Veninin kanssa. Heidän yhteistyönsä, joka perustui laajalti molemminpuoliseen kunnioitukseen ja yhteisiin innostuksen aiheisiin, mullisti Muranon lasitehtaan historiaa 1950-luvulla ja Bianconin töillä ja näkemyksillä oli suuri vaikutus lasitehtaan tuotteisiin vielä vuosikymmeniä myöhemmin.



Fulvio Bianconin Alla Venini -näyttely oli todella laaja ja sisälsi suunnittelijan lasiteoksia sekä myös videotöitä, sitaatteja ja valokuvakollaaseja. Päällimmäiseksi mieleeni jäi lause: "Heaven help you if you start up with glass, if you do, it will never let you go." Mielestäni nämä sanat kertovat siitä, miten valloittava materiaali lasi on ja miten se tarjoaa rajattoman määrän mahdollisuuksia yhdistää, yrittää ja koettaa, liittää se yhteen eri materiaalien ja värien kanssa ja nähdä millainen lopputulos tästä syntyy. Tämä lause tiivistää myös sen, kuinka suurta intohimoa vuosia lasin kanssa työskennelleet puhaltajat tuntevat materiaaliaan kohtaan. Siinä missä tekijä yrittää saada lasin haltuunsa ja taipumaan sen tahtoonsa, se yllättäen ottaakin tekijän haltuunsa itsepäisellä luonteellaan.



Koska kyseessä oli valtaisa näyttely, oli vaikeaa tavallaan ottaa vastaan kaikki näkemänsä, ymmärtää se ja käsitellä, saati myöhemmin ymmärtää ja muistaa jokainen teos erikseen. Itselleni päällimmäisinä ja mielenkiintoisempina jäivät mieleen upeat värit, pienet nukkefiguurit ja niiden täydelliset vastakohdat, suuret valaisimet ja lamput. Myös erilaiset maljakot ja lautaset, joiden värit hehkuivat kirkkaina ja täyteläisinä, jäivät mieleeni ja erityisen hienoja olivat "Fazzoletto" vaasit (1949-50) (suom. nenäliina), joiden vapaa muoto ja liike-energia olivat todella vangitsevia.



Fulvio Bianconin näyttely Isola di San Giorgiolla on esillä tammikuun 10. päivään asti.



Päivän aikana ehdimme käydä ihastelemassa myös muutamaa muuta näyttelyä, sekä upeita kirkkorakennuksia, jollaisia täältä Suomessa ei oikein löydy. Jokainen päivä Venetsiassa tarjosi jotain uutta nähtävää ja koettavaa. Viikon aikana kuitenkin vastaan tuli eräänlainen "ähkytila", jotenkin aivot eivät jaksaneet enää rekisteröidä kaikkea kaunista ja upeaa ympärillä. "Joo, tuossa on taas hieno kirkko ja tuossa on taas upeita rakennuksia, ja wau mikä näköala ja JUHUU, ollaan Venetsiassa, innostu nyt, pääparka vielä viimeisen kerran!" 

Vaikka tilanne alkoi loppuviikosta olla tällainen (ja itselläni erityisesti inhottavan sairastumisen takia), matka Venetsiaan oli kuitenkin erittäin innostava, mielenkiintoinen ja hauska. Vanha sanonta sanoo: "Nähdä Venetsia ja kuolla." Nyt olen nähnyt Venetsian, mutta en kuitenkaan ole ihan valmis vielä kuolemaan. Lasin kanssa olisi niin paljon mukavaa kokeiltavaa vielä jäljellä. 

- Outi Paltto


Illuminazione, 1951.

Scozzesi, 1954-57.
A fasce di colore, 1953.
A fiori, 1951. A vase and a small bowl.

Animali fantastici, figurine circensi ed esotiche, 1948-49.

Figurine africane, 1954.
Anni '60, 1967.
Musicanti, 1948-49.

Fulvio Bianconi.

Zebra with a monkey on its back, in polychrome glass, 1948-49

21.10.2015

Matkalla Venetsiassa 3.-10.10.2015

Torstai 8.10.2015


Matka Simone Crestanin galleriaan maaseudulle

Torstaina 8.10.2015 lähdimme ulos Venetsiasta ja menimme paikkaan nimeltä Grisignano. Paula Pääkkönen oli järjestänyt ja suunnitellut matkan. Meitä lähti tälle matkalle minun lisäkseni Paula Pääkkönen, Sani Lappalainen,  Miia Lötjönen, Roosa Lyytikäinen ja työharjoittelija Alejandra. Ostimme junaliput ja lähdimme matkaan. Emme tienneet että liput olisi pitänyt leimata asemalla, vaan luulimme että ne leimataan junassa. Onneksi konnari  junassa oli  myötätuntoinen ja päästi meidät jatkamaan ilman sakkoa. Se olisi ollut 30 €, mutta kun oltiin turisteja, niin saatiin anteeksi. Vain Alejandra oli leimannut lippunsa. Grisignanossa meitä oli vastassa Simone Crestani (www.simonecrestani.com ), hän ajoi meidät galleriaansa, joka sijaitsi  hänen kotinsa yhteydessä rauhallisella maaseutualueella. Sieltä maaseudun rauhasta hän on ammentanut ideoita moniin töihinsä. Tapasimme myös hänen raskaana olevan vaimonsa, hän piti meille seuraa jonkin aikaa, kun isäntämme kävi noutamassa toisen osan ryhmästämme asemalta.  Heillä oli puutarhassa pieni suihkulähde, jossa oli kultakaloja. Lisäksi heillä oli kissa ja koira. Galleriassa saimme nähdä hänen töitään ja hän näytti miten hän työskentelee. Hän tekee taidetta lampputekniikalla, myös  isoja töitä.  Esimerkiksi peuran pää isoine sarvineen (sellaiseksi minä se katsoin, kuva alempana). Tällä hetkellä hänellä  oli työn alla valaisin, johon tuli erikokoisia palloja.

Hän järjestää lampputekniikkakursseja Istanbulissa ja myös monessa muussa maassa ympäri maailmaa, mutta valitettavasti ei näillä näkymin Suomessa. Ystävällisenä isäntänä hän vei meidät syömään pieneen ravintolaan, joka on rakennettu venetsialaisen poliitikon ja tämän veljen kesäasunnoksi.
 

 
Tämän palatsin nimi on Villa Contarini.

Sen on suunnitellut arkkitehti Andrea Palladio 1540-luvulla. 40 hehtaarin alue pitää sisällään  kanavia ja puistoja. (Tiedot Wikipedia. Org/wiki/villa Contarini).  Nykyisin siellä on näyttelyitä sekä myymälöitä, kahvio ja ravintola. 

Ravintola on viihtyisä ja siisti, ruuasta täytyy  mainita, että ainakin syömäni pasta lihalla oli  suorastaan mahtavaa. Suosittelen lämpimästi, jos joku on liikkeellä siellä päin. Vielä mainittakoon että hintataso oli huomattavasti edullisempi kuin suurissa turistikohteissa. Meitä oli 7 syömässä ja se  maksoi vain 45 € eli 6.5 euroa/ henkilö. Hintaan kuului myös ruokajuomat sekä kahvi tai tee.
 


Paluumatkalle Simone saatteli meidät asemalle jälleen kahdessa erässä, osalla oli hyvin aikaa ostaa liput ja nyt myös muisti leimata valmiiksi, mutta ihan kommelluksitta se  paluumatkakaan ei onnistunut, myöhemmin tulleille tuli niin kiire, että eivät ehtineet leimata lippujaan. Mutta onneksi jälleen selvittiin ilman sakkoja.

Kun pääsimme takaisin Venetsiaan, niin jälleen aloimme postimerkkien metsästyksen, se ei ole mikään helppo homma siellä. Kokonaisuutena  päivä oli antoisa ja mukava. Erityisesti jäi mieleen se maaseudun rauha, jossa Simone työskenteli. Siellä on varmasti hyvä suunnitella uusia ideoita ja maistella viiniä ja teetä.
 


Loppulausumana voisi  vielä sanoa, että kannatti lähteä matkalle hyvässä seurassa. Kiitos tytöille tulkkaamisesta, yksin en olisi pärjännyt.

Reijo Kivinen

9.9.2015

Kesä Corningissa


Huh! Työssäoppimisaikani Corningissa hujahti niin äkkiä, että nyt tässä ihmetellään että mitäs täällä kertoisi ja kai minä jotakin opinkin tänä kesänä. Olin siis Corningin lasimuseon studiolla teknikkojen avustajana 13. heinäkuuta- 7. elokuuta. Tässä blogissa Henni sekä Veera ovat aikaisemmin kirjoittaneet lasimuseosta, sekä samaisesta työharjoittelusta, joten kannattaa lukea nekin, jos Corning kiinnostaa.

Ennen työharjoittelua olin viikon William Gudenrathin kurssilla ”Introduction to Venetian Techniques”. Bill oli opettamassa klo 9-17 ja klo 17-23 saimme jäädä puhaltamaan lasia. Meillä oli tosi hyvä ryhmä, sillä kaikki olivat jotakuinkin samaa taitotasoa. Huomasin kesän aikana seuratessani muiden kursseja, että jos menee liian vaikealle kurssille niin hidastaa muiden työskentelyä ja jos on liian helpolla kurssilla tylsistyy itse, kun muut ovat hitaampia. Silti sanoisin että kannattaa haastaa itsensä kurssia valitessaan, sillä silloin oppii eniten. Minua hieman pelotti mennä Mr.Gudenrathin kurssille, mutta loppujen lopuksi pärjäsin siellä todella hyvin, sillä amerikkalaisten käsitys  yhden vuoden lasinpuhalluskokemuksesta voi olla ”Otin vuosi sitten kahden viikon beginner kurssin, olen siis vuoden puhaltanut lasia”. Minun kurssilleni sattui paljon minua vanhempia ja nuorempia (16-18vee) oppilaita, jotka ottivat lasinpuhalluskursseja vain harrastuksekseen kesän aikana. Onneksi kaikki heistä ottivat kurssin aika tosissaan ja aina riitti ihmisiä hytissä avustamassa ja tekemässä aina klo 23 saakka. Lähinnä minun ikääni ollut henkilö, Jonathan, auttoi minua ensimmäisen viikon aikana paljon kertomalla uudelleen asiat, jotka minulta menivät ohi ja kuljimme syömässä hänen kyydillään. Amerikkalaiset ajaa mitä pienimmätkin välimatkat autolla ja se tuntuu välillä hassulta, mutta tällä ensimmäisellä viikolla en kieltäytynyt kyydistä, sillä jet lag ja 14-tuntiset hyttipäivät tekivät tehtävänsä ja väsymyksen taso oli jotain uskomatonta.

Bill on todella hyvä opettaja ja kurssi oli minulle todella hyödyllinen. Joka päivä me etenimme askelen tai pari, mutta niin, että kaikille jäi paljon aikaa harjoitella opittavia asioita. Tällä kurssilla aloitimme mereseistä (merese= pieni lasinappi, joka muotoillaan aikalailla ufon muotoiseksi. Se liittää pikarien osat toisiinsa, mutta ei ole sama asia kuin avolio.) ja puhalletuista jalkalaatoista, joissa olikin jo ihan kerrakseen oppimista. Lisäksi teimme muutamia sylinterimäisiä juomalaseja. Kurssi eteni joka päivä niin, että Mr.Gudenrath näytti meille demon siitä mitä harjoitellaan, me teimme 1-4 harjoitusta samaisesta asiasta ja lopuksi Bill vielä demosi saman asian uudelleen. Näin saimme nähdä oikean tavan monta kertaa ja koettaa sitä itse monta kertaa. Tämä opetustapa oli erittäin hyvä tälle kurssille, sillä pikarien tekemisessä on niin monta eri vaihetta ja ne kaikki pitäisi sujua, jotta pikarien teko onnistuu. Kun olimme opetelleet yksittäisten osien tekemistä noin puolitoista päivää, aloimme liittää osia yhteen, niin että niistä syntyi pikareita. Bill antoi meille vapaat kädet pikarien muodosta ja koosta, mutta kertoi, että kaikki suoraseinäiset muodot ovat vaikeimpia ja kehotti aloittamaan harjoittelun aina vaikeimmasta päästä. ”When you can do the most difficult thing, everything else is easier.” Viikon loppua kohti, Bill näytti erilaisia demoja eri muodoista ja optic moldien käytöstä, mutta kehotti meitä harjoittelemaan vain perusteita. Kokeilut oli kuitenkin sallittuja ja paljon eri juttuja koetettiinkin, mutta päädyttiin usein harjoittelemaan ihan perusjuttuja kun kokeilut päätyi harvemmin jäähdytysuuniin.
Voisin kirjoittaa hyvin hyvin pitkän tekstin pelkästään tästä viikon kurssista, joten jätetään se tähän ja näihin kuviin, jotta mahtuu juttua myös muusta.


Harjoitustöistäni kaikkein onnistuneimmat :)



Pikarin ja jalan liittää yhteen 3 mereseä.
Mr. Gudenrath puhaltaa soolona.

Kurssilaisiani vasemmalta oikealle; Tobias, Mark ja Jonathan.


Itse työharjoittelun alkaessa tiesin aika hyvin kaikki teknikot jo ulkonäöltä ja työkaverini Alon (israelilainen harjoittelija) asui myös Frank Starrin majoituksessa niinkuin minäkin. Töihin oli siis rentoa mennä ja pian työkavereihin ja pomooni Harry Seamaniin tutustuttuani huomasin että harjoitteluajastani tulisi erittäin mukava, kun kaikki ovat mahdottoman kivoja työtovereita. Minä ja Alon saimme tehdä monet asiat yhdessä, mikä olikin mukavampaa, kun oli aina juttu seuraa. Työnkuvaan kuului paljon erilaisia tehtäviä. Ensimmäisinä päivinäni pääsimme puhaltamaan värillisiä juomalasi tyyppisiä laseja Amy Westin tulevaa kaiverruskurssia varten. Se oli hauska aloitus työharjoittelulle ja harvinaista herkkua, sillä teknikoille ei ole älyttömän paljoa hytti aikaa/puhallusta työpäivien aikana.

Minä puhaltamassa kaiverruskurssilaisille laseja.

Alon valmistelee väriä.

Yksi minun puhaltamistani laseista erään oppilaan kaivertamana.
Amerikkalaisten kauhat olivat ihanan helppoja käyttää :)

 Pintin lajittelu oli joka viikkoista työtä, niinkuin myös Holiday Sale-esineiden punttelinjälkien tai muiden osien hiominen. Niiden lisäksi studiolla riitti aina jos jonkinlaista projektia. Lajittelin muunmuassa moretti eli soft glass puikot värien mukaan, opin valamaan trummelin ovia, lyhensimme jalat kaasujäähdytysuunista ja lisäsimme siihen toisen polttimen ja hioimme ja kiillotimme kaksi uunivalettua lasikuutiota. Saimme ottaa aikaa työpäivistä opettajien demojen katsomiseen, milloin halusimme, mutta minulla ja Alonilla tuntui olevan aina jotakin hommaa ja tunnollisina teimme ne ensin aina loppuun :D Vaikka emme tulleet seuranneeksi kursseja kamalan paljoa (paitsi Davide Fuinin) tutustuimme moniin kurssien oppilaisiin, koska useat heistä myös yöpyivät Frankilla, ja tulimme keskustelleeksi heidän kanssaan kurssien asioista. Muutaman opettajan kanssa tuli myös keskusteltua ja he mielellään näyttivät juttujaan ja kertoivat tekniikoistaan myös kurssin ulkopuolisille.

Opettajien ja oppilaiden Holiday Saleen lahjoittamia esineitä, joita viimeistelimme myyntikuntoon.

Moretti puikkojen hylly, jonka siivosin ja lajittelin värien mukaan.


Studion lisäksi minulla oli mahdollisuus vierailla lasimuseossa ja Rakow lasikirjastossa. Museo on mahtava paikka inspiroitua kaikista eri tekniikoista ja asioista, joita lasista voi tehdä. Museoon oli juuri keväällä avattu pitkään tekeillä ollut moderni Contemporary-glass puoli. Minulle kerrottiin, että modernin puolen aaltoilevat seinät oli saaneet inspiraationsa Alvar Aallon mistäpä muustakaan kuin Aalto vaasista. Tiedä sitten onko tuo totta, mutta kieltämättä seinät muistuttavat Aalto vaasin kaaria. Hyvin kaunis ja hieno moderni puoli oli joka tapauksessa. Kirjasto on erittäin hyvä jatke museolle, sillä siellä voi hakea tietoa kaikista tekniikoista ja asioista, jotka lasissa kiinnostaa. Useat oppilaat tulivat aikaisin tai jäivät kurssin jälkeen pariksi päiväksi ihan varta vasten käyttääkseen kirjastoa ”researchin” tekemiseen, joko opintojaan varten tai muuten vaan. Itsekin vietin muutaman päivän kirjastossa ja hain tietoa muunmuassa pikareista/venetsialaisista tekniikoista, incalmosta ja reticellosta. Kirjastossa sai myös ilmaiseksi tulostaa niin paljon kuin halusi!! Tai skannata kaikkea materiaalia, mitä halusi (tietysti vanhoissa kirjoissa oli rajoituksia).

Contemporary Art +Design wing


Vapaa ajallakin riitti tekemistä, jos vaan vielä jaksoi touhuta. Pikkukaupungista löytyi baariakin jos jonkinlaista. Minun ja monen lasinpuhaltajan suosikki oli Hand&Foot, jossa oli tarjolla erilaisia oluita normaaleista halvoista kalliisiin ”hand crafted” oluisiin. Enemmän viikonloppuja kului kuitenkin seikkaillessa läheisillä vesiputouksilla. Niagaran putouksille asti en saanut kyytiä, mutta katsastimme lähemmät Buttermilk Falls ja Watkins Glenin. Molemmat olivat veden kuluttamia rotkoja, joiden varrella kulki vaellusreitti. Rotkon läpi juoksi siis joki, joka sitten muodosti useampia isompia ja pienempiä vesiputouksia. Watkins Glen oli täynnä turisteja ja periaatteessa pienen kaupungin keskellä, mutta Buttermilk Falls oli hieman rauhallisempi ja kauempana asutuksesta, joten siellä uskalsimme pulahtaa vilvoittelemaan putouksiin. Periaatteessa putouksissa uiminen oli kiellettyä, mutta kaikki silti tekivät sitä. Yhdysvalloissa kaikesta pitää olla kyltti/kielto, ettei sinua paikan omistajana voida haastaa oikeuteen jos jotakin sattuu.

Watkins Glen

Minä ja Jonathan Watkins Glenissä.
Watkins Glen

Buttermilk Falls


Swimming in Buttermilk Falls



Vapaa aikaa vietettiin myös ihan kotona eli Frankin talossa ja takapihalla, nuotion äärellä. Voin suositella kaikille siellä asumista, sillä siellä tapaa luonnollisesti monia erilaisia ihmisiä, joista suurinosa on Corningissa lasin takia. Vaikka talo oli tupaten täynnä (minä asuin olohuoneessa teltassa ja metrin päässä minusta sohvalla asui aina joku) siellä oli hyvä ja kodikas ilmapiiri ja ihmiset kokkasi ja seurusteli yhdessä. ”Sopu sijaa antaa” sanonta oli varsinkin tänä kesänä totta! :D
Olen todella iloinen että lähdin Corningiin harjoitteluun ja ikävä on jo nyt kaikki ihmisiä, jotka siellä tapasin. Niinkuin muutkin siellä käyneet totean, että mahdollisimman äkkiä takaisin!
Frank opettaa kuinka orava haudataan.

Frank näyttää kuinka grilli sytytetään :)

Charlie & Alon

Pandora

Corning ja Chemung River


xoxo 
Paula
p.s Reheat, BEHIND the door! ;)