16.5.2017

Hippa Urjalan yhtenäiskoulussa


Ammattiopisto Tavastian lasialan koulutus toteutti Hippa-teoksen Urjalan yhtenäiskouluun vuosien 2015-2017 aikana. 

Tämä on kuvakertomus Hipan valmistuksesta.

Hipan suunnittelija on keväällä 2016 lasialalta valmistunut opiskelija Miia Lötjönen.

Hippa on valojen ja varjojen leikki. Valot ja varjot leikkivät koulun pihan seinällä vuoden ympäri yhdessä pihan oppilaiden kanssa. Teos kommentoi ajan kulkua: valon määrä vaihtuu vuodenaikojen myötä Suomessa dramaattisesti ja teos muuttuu sen myötä.


Urjalan kunta suuntasi prosenttitaideperiaatteen mukaisen lasitaidekilpailun talvella 2015 Nuutajärven Lasikylän toimijoille. Kilpailulla haettiin toteutettavaksi kahta teosta uuteen yhtenäiskouluun.
 Ammattiopisto Tavastian lasialan opiskelijat osallistuivat kilpailuun omilla ehdotuksillaan osana tuotesuunnittelun kurssia. Kilpailussa palkittiin 6 ehdotusta, joista puolet oli opiskelijoiden. 
 Miia Lötjönen, Paula Pääkkönen ja Sani Lappalainen palkitsemistilaisuudessa toukokuussa 2015.
 (Kuva MK)

Läänintaiteilija Vesa Varrela oli yksi juryn jäsenistä. Urjalan kunta päätti tilata Miia Lötjösen Hipan toteutettavaksi koulun pihalle. Hippa koostuu seinällä olevista värillisistä lasitiilistä ja metallisesta korresta, jossa on 7 puhallettua jyvää.
(Kuva MK)


Jyvien valmistus aloitettiin harjoittelemalla muotoa ja työvaiheita kirkkaasta lasista.
(Kuva SH)



Jyvien puhaltamista Nuutajärvellä lasialan koulutuksen hytissä. Valmistuksesta vastasi kolmen lasinpuhaltajan verstakko: Sara Hulkkonen, Marika Kinnunen ja Miia Lötjönen.
(Kuvat SH)

1.9.2016 rakennuksen työmaalla näytti tältä. Seinässä oli sähköistetyt paikat lasitiilille. Miia valitsi korrelle väriä, mallina oli keltapunainen jyvä.
 (Kuva MK)


Tiilien valamista Tampereella syksyllä 2016. Vasemmalta oikealle: Marika Kinnunen, Paula Pääkkönen, Henri Peltonen, Tommi Tikkinen, Sani Lappalainen ja Juha Valkonen.
(Kuvat ML)

Suunnitelman mukaan tiilien piti olla kaksivärisiä. Oikeiden värien yhdistäminen olikin haasteellisempaa kuin aluksi osasimme kuvitella. Tiilien valmistaminen venyi ja ensimmäinen erä tiiliä meni rikki, joten päädyimme kokeilemaan vaihtoehtoisia valmistustapoja valamiselle.
 (Kuva MK)

 Uusia tiiliä päästiin valamaan vasta marraskuussa 2016. Juha Valkonen, Paula Pääkkönen ja Marika Kinnunen valmistivat hiekka/hartsimuotit tiiliä varten Suomen Lasinjalostus oy:n tiloissa.
(Kuva MK)

 Juha Valkonen ja Miia Lötjönen valitsevat valosävyjä marraskuun lopussa 2016.
(Kuva MK)

 Korren koekasaus Forssan Teräsrakenteen Ypäjän toimipisteessä 19.1.2017. Suuri kiitos korren teknisestä suunnittelusta kuuluu Forssan Teräsrakenteen Tomi Moisiolle.
(Kuva MK)



 Forssan Teräsrakenteen työntekijät pystyttämässä kortta koulun pihalle 23.3.2017. Tässä vaiheessa lasitiiletkin ovat jo seinällä, tosin liian syvällä joten värit eivät tule kunnolla esille.
(Kuvat MK)

 Sani ja Paula puhdistavat jyviä koulun pihalla.
(Kuva MK)




 Korsi jyvineen saatiin paikoilleen 23.3.2017.
(Kuvat MK)


Valojen säätämistä 23.3.
(Kuva MK)


Hippa valmiina 5.5.2017 koulun vihkiäistilaisuudessa. Valaistut lasitiilet ovat asennettu suunnitelman mukaisesti seinästä ulkoneviksi. Ylemmässä kuvassa Miia Lötjönen, Sara Hulkkonen ja Sani Lappalainen.
(Kuvat MK)

Hipan suunnittelu ja valmistus opetti paljon yhteistyöstä eri ammattilaisten välillä, sekä korosti tiimityöskentelyn tärkeyttä. Teosta on ollut toteuttamassa ammattilaisia ja opiskelijoita, eikä teos olisi valmistunut ilman jokaisen tärkeää työpanosta. Olemme ylpeitä lopputuloksesta ja toivomme, että teos ilahduttaa kaikkia koulun käyttäjiä.

Kuvan alla olevat nimikirjaimet kertovat kuvaajan:
ML Miia Lötjönen
MK Marika Kinnunen
SH Sara Hulkkonen

27.3.2017

Gather Up 4

Helmikuussa minut hyväksyttiin yhdeksi neljästä nuoresta taiteilijasta Elliot Walkerin järjestämään Gather Up 4- tapahtumaan.
Löysin ilmoituksen tapahtumasta Facebookin Glassies sivun välityksellä ja aloin mainosvideon nähtyäni haaveilla, miten piristävää olisi käydä hieman verkostoitumassa Englannin lasipiireissä.  Tutkittuani Devereux & Huskien ja Glassbanditsien verkkosivuja innostuin toden teolla ja huomasin myös, että vanha tuttuni Emma, jonka tapasin Skotlannissa nelisen vuotta sitten, työskenteli Devereux & Huskiella. Tämänkertaisen tapahtuman teemana oli Gather up BIG eli suunnitella isoja töitä, joiden tekemiseen omat taidot ei vielä riittäisi. Päätin lähettää hakemuksen ja kokeilla josko nappaisi.

Tässä linkkejä D&H, Elliotin, Gather Up nettisivuille:

Hakemus koostui luonnoksista ja lyhyestä esittelytekstistä, jossa kerroin omasta taustastani lasin parissa. Hakemuksen yhteydessä täytyi maksaa 20 punnan hakemusmaksu, mutta workshop itsessään oli ilmainen osallistujille. Elliot järjestää Gather Up-työpajoja yleensä englannissa toimiville, vastavalmistuneille tai vielä opiskeleville lasialan nuorille. Yleensä niissä pääsee itse puhaltamaan ja oppimaan käytännössä lasinpuhaltamista. Hänellä on laajat verkostot kotimaassaan moneen eri lasihyttiin ja muihin alalla toimijoihin. Nämä työpajat järjestetään niin, että Elliot lahjoittaa omaa aikaansa järjestääkseen työpajan ja opettaa niissä. Joskus hänen tuttavansa lahjoittavat hänelle ilmaisen hyttiviikonlopun ja joskus taas osallistujat maksavat hyttivuokrasta. Erilaiset lasitaiteilijat, muotoilijat tai muut ihmiset, jotka haluavat tukea lasialaa, myös joskus lahjoittavat rahaa niin, että osa osallistujista saa stipendin työpajaa varten.


Meidän tapauksessa Devereux & Huskie oli siis lahjoittanut kaksi päivää hyttiaikaa sekä oman työpanoksensa, sillä he puhalsivat Elliotin kanssa yhteistyössä kaikkien meidän esineet. Devereux & Huskie on yritys, jossa James Devereux and Katie Huskie puhaltavat pääasiassa tilaustöitä. Monet englantilaiset muotoilijat ja taiteilijat tulevat heidän hyttiinsä puhalluttamaan töitään. Erityisesti isoja töitä, joihin he ovat työparina erikoistuneet. Tilaustöiden lisäksi he molemmat tekevät omaa taidelasia ja käyvät opettamassa ainakin Sunderlandin yliopistossa lasinpuhallusta.

Minun viikonloppuni alkoi lentämällä ensin perjantaina Bristoliin, josta pääsin matkustamaan junalla Trowbridgeen. Trowbridgessä kävelin Air B&Blle, jota vuokrasin yhdessä toisen nuoren taiteilijan Phöebe Tanin kanssa. B&B osoittautui aivan älyttömän kauniiksi ja viihtyisäksi asunnoksi! Ystäväni Emma vei meidät ensimmäisenä iltana syömään ja lupasi hakea meidät aamulla hyttiin, joka sijaitsi Hilpertonin kylässä aivan Trowbridgen vieressä.
 
Lentokentällä

Kaikkia turisteja ihmetyttävät tuplahanat :D

Kaunis näkymä AirB&Bn ikkunasta 


Asuntomme oli todella kaunis ja viihtyisä

Ensimmäinen puhalluspäivä eli lauantai alkoi rauhallisesti odottelemalla, että kaksi muuta osallistujaa Alice Heaton ja Amy Quinn pääsivät perille. He tulivat lähempää, joten he matkustivat paikalle junalla samana aamuna. Koska me olimme paikalla ensin, aloitimme jo juttelemaan minun ja Phöeben suunnitelmista ja päädyimme tekemään ne ensimmäisenä päivänä. Phöeben jättiläis myrkkypullot tehtiin ensin ja iltapäivällä oli minun ”Emo” naishahmoni vuoro.
Elliot Walker, Amy Quinn tohottaa ja Alice Heaton
avaa trummelin ovea. Phöebe Tanin myrkkypullo tekeillä.

 
Lasikoulun toisen vuoden keväällä, tein sarjan Emo-nimisiä veistoksia, jotka kuvaavat jokainen eri tunnetta. Olin haaveillut myös umpilasisia tai älyttömän isoksi puhallettuja versioita Emoista, mutta minulla ei vielä riittäisi taidot niin suuren lasimassan hallitsemiseen. Tässä tuli mahdollisuuteni toteuttaa jotain suurempaa, joten lähetin Elliotille monta eri luonnosta sekä umpinaisista, että puhalletuista Emoista. Meidät valinnut raati koostui Devereux & Huskie tiimistä ja heitä valinnassa oli auttamassa pitkänlinjan englantilainen lasitaiteilija Rachael Woodman. (Rachael vieraili myös hytillä suununtaina ja saimme tavata hänet.)
James ja Elliot olivat yhdessä sitten valinneet luonnoksistani puhalletun, harmaan ja nääntyneen näköisen Emon toteutettavaksi.
Katherine Huskie (vas.), James Devereux ja Elliot Walker. Puhallettavana suunnittelemani Emo,
josta on luonnos kiinnitettynä mustassa seinässä trummelin edessä. 


Ensimmäinen Emo yritettiin liittää kuumana kokonaiseksi, mutta se meni rikki.
Toinen tehtiin kahdessa osassa ja liimataan kylmänä yhteen.




Emon yläosan tekemisprosessia

video







Emon alaosan avaaminen



Oli todella mielenkiintoinen, opettavainen ja VAIKEA kokemus olla puhallustiimin muotoilija-/taiteilijapäässä! Koska olen niin usein ollut tiimissä se puhaltaja tai avustaja, oli todella stressaavaa olla hyttiympäristössä niin, ettei saanut tehdä mitään (muuta kuin antaa neuvoja/käskyjä). Minun stressi ja neuvottomuus ilmeisesti huokui muihinkin, sillä Elliot huokasi lopuksi minun esineet tehtyään, että ”Huh, olipas se stressaavaa”. Pitäisi kai useammin opetella muotoilijuutta niin, että joku muu tekisi puhaltamisen puolestani (Idea kisälliporukan vappupirskeisiin kenties??).

Kokemus oli siis kuitenkin kokonaisuudessaan aivan mahtava ja oli todella mukava päästä vierailemaan taas yhdessä ulkomaan hytissä ja nähdä miten asiat muualla toimivat. Puhallustyyli oli myös erilainen ja opin paljon uusia juttuja. 
Toisena päivänä pystyi sitten vaan rentoutumaan, kun ei ollut enää oma vuoro ja sai katsella/assata hienoa lasinpuhallusta ja mielenkiintoisia esineitä, joita muut olivat suunnitelleet. Kaikkien meidän töistä on tulossa Gather Upin fb-sivuille jonkinlainen Elliotin koostama video. Siinä varmasti pääsee näkemään muidenkin työt!

Cheers!

19.1.2017

Vierailulla Glasremis-lasistudiolla Liettuassa Visiting Glasremis studio in Lithuania

Vierailin Glasremis-lasistudiossa Penevezysissä, Liettuan koillisosassa, tutustuakseni liettualaiseen studiolasikulttuuriin.

Glasremis studio pähkinänkuoressa:

- Glasremisin perusti Remigijus Kriukas vuonna 2000.
- Yrityksessä työskentelee 20 henkilöä.
- Studiossa on 3 lasiuunia, 2 trummelia, 3 puhalluspenkkiä, 2 jäähdytysuunia, parkkiuuni ja kylmätyöstölaitteet.

- Glasremis järjestää  kansainvälisen Glass Jazz -symposiumin joka toinen vuosi, viimeksi vuona 2016.

I am starting my trip to Glasremis studio in the beginning of January from Vilnius capital city of Lithuania. It takes around 2 hours to reach my destination Panevezys, the small town in North-West Lithuania. Panevezys became important industrial center during the soviet times. One of the most important factories “Ekranas“ was producing colorful cinescopes for television screens and crystal glassware, unfortunately, because of the fast new technologies development the factory was closed at 2006 and around 4000 workers lost their jobs. The same happened with sugar, alcohol, textile, meat and glass factories, which were completely closed.
In 1962 was started to build one of the biggest factory in North-East of Lithuania for industrial glass production, specifically insulating glass units, glass mosaic tiles, laminated front glasses for cars, float triplex and bullet-proof glasses. In 1993 factory built a small glass furnace for table ware production, which later on expanded to the field of manufacturing an art glass production. Later on in 1998 the factory was acquired by Polish glass plant, which started a reconstruction in a factory and gave up the production of art glass and ceramics. These circumstances has created the need for a new individual glass studio emergence.

Glasremis studio was founded in 2000 by well known Lithuanian glass artist Remigijus Kriukas. The artist realized that together with reconstruction of Panevezys glass factory the traditions and skills gained in field of art glass making going to be lost. The workers simply would not have other place to work. So the rise of Glass remis studio provided the new working places for former factory workers in the fields of hot glass shaping and cold working and ensured to preserve the traditions and skills of previous art glass manufacturing.
At the moment in Glasremis studio the 21 skillful people crew is working in hotshop and cold working area, both located in the industrial part of the Panevezys town. Besides working area studio has its own administration, art gallery and production-sales gallery. Furthermore Glasremis is the organizer of international glass symposium “Glass Jazz“, which is held in Panevezys every second summer.

The first impression after entering Glasremis studio is the interior mostly done by architect and a friend Kestutis Indriunas, full of details such as welded metal railings and stylish lightning system in the production and sales gallery. Studio can be proud of cooperation with large number of countries around the World including Europe, Asia and United States of America, however the atmosphere of the studio is very cozy and has a twist of indie look. While following administrator to the second floor I am trying to imagine how it would have looked like if it still would be just a part of the ordinary factory, perhaps quite differently.










In the second floor I enter the gallery full of massive glass objects made by various techniques. The exposition is rich by different colors, shapes and structures glass - casted and cold worked glass pieces, mostly designed by Indrė Stulgaitė-Kriukienė and Remigijus Kriukas and produced by Glasremis studio team. Next to art gallery there is another gallery – show room designed and suitable for commercial side of production, which shares a window with hot glass workshop in the first floor. So, while trying to choose the product you are welcomed to have a look on how actually the pieces are produced. I can feel the smell of the burning wood coming from the workshop, the long room is full of smoke and glass is illuminated by many lamps hanging from the ceiling. The gallery wall made of shelves full of glass shines so it is easy to loose yourself for a while just observing myriads of colorful reflections. Glass has his own magic, which simply takes you in. After a short moment I let myself be enchanted by glass and once again I continue my tour to the first floor.



 







In the small room full of grinding machines gray from carborundum and glass dust lie large pieces of glass in different stages of coldworking process. While I look at Remigijus Kriukas and Indrė Stulgaitė-Kriukienė art works I can imagine how busy the cold workshop is. The large pieces of glass casted or hot shaped nee a lot of grinding till they reach the final phase.
Even in this afternoon when workshop is almost empty the walls full of drawings, stickers and posters talk about people who are working there. Somehow it is, that small details easily tell a very precise characteristic of people working or living there. The larger the space is, the more dispersed the features are. Even without physical meeting of the workers there I meet them through fast sketches and photographs on the walls. It feels like being in the abode of people who know each other for a long time.







Finally I’m passing to the hot workshop which is next door to the cold workshop. Even the working hours are going to the end the workshop is busy. One of the oldest worker in the team admits that workers are welcomed to use the workshop for their own projects by the free time and looks pretty happy and exciting to continue the work even the day is close to finish. They receive quite moderate salaries, but workers are motivated to express themselves, to realize own projects and not just to reproduce glassware day after day.  “I have been working here with hot glass around 36 years“, he says and opens the door of one of the three working furnaces standing next to each other in the center of the room. The furnaces are built by owners and team workers by themselves after American engineer plans modifying them and adding extra details. The glass batch arrives from Hollands.
In the workshop there are three benches and two glory holes, a kiln and two big annealers to cool down the glass objects. The atmosphere in the workshop is very free and relaxed even the tasks are often difficult and requires attention, the team has the long years of experience by working together so it looks if everything goes very smoothly, if it would not require any effort.












The working hours are over and I am invited to try the workshop and to make something what I like. I borrow couple tools I need and make a small rose. The same old man tells me that I should be very fast, because the glass is quite cold here, but it feels a bit hotter than in Nuutajärvi workshop in Finland. Or maybe it is just my imagination.


After placing the rose into annealer next to beautifully made paper weights I thank and tell good bye for Glasremis studio. I leave thinking about constant methamorphosis of this World and its reflections in one of the most flexible materials - glass.