Lasin matkassa: syyskuuta 2015

Huh! Työssäoppimisaikani Corningissa hujahti niin äkkiä, että nyt tässä ihmetellään että mitäs täällä kertoisi ja kai minä jotakin opinkin tänä kesänä. Olin siis Corningin lasimuseon studiolla teknikkojen avustajana 13. heinäkuuta- 7. elokuuta. Tässä blogissa Henni sekä Veera ovat aikaisemmin kirjoittaneet lasimuseosta, sekä samaisesta työharjoittelusta, joten kannattaa lukea nekin, jos Corning kiinnostaa.

Ennen työharjoittelua olin viikon William Gudenrathin kurssilla ”Introduction to Venetian Techniques”. Bill oli opettamassa klo 9-17 ja klo 17-23 saimme jäädä puhaltamaan lasia. Meillä oli tosi hyvä ryhmä, sillä kaikki olivat jotakuinkin samaa taitotasoa. Huomasin kesän aikana seuratessani muiden kursseja, että jos menee liian vaikealle kurssille niin hidastaa muiden työskentelyä ja jos on liian helpolla kurssilla tylsistyy itse, kun muut ovat hitaampia. Silti sanoisin että kannattaa haastaa itsensä kurssia valitessaan, sillä silloin oppii eniten. Minua hieman pelotti mennä Mr.Gudenrathin kurssille, mutta loppujen lopuksi pärjäsin siellä todella hyvin, sillä amerikkalaisten käsitys yhden vuoden lasinpuhalluskokemuksesta voi olla ”Otin vuosi sitten kahden viikon beginner kurssin, olen siis vuoden puhaltanut lasia”. Minun kurssilleni sattui paljon minua vanhempia ja nuorempia (16-18vee) oppilaita, jotka ottivat lasinpuhalluskursseja vain harrastuksekseen kesän aikana. Onneksi kaikki heistä ottivat kurssin aika tosissaan ja aina riitti ihmisiä hytissä avustamassa ja tekemässä aina klo 23 saakka. Lähinnä minun ikääni ollut henkilö, Jonathan, auttoi minua ensimmäisen viikon aikana paljon kertomalla uudelleen asiat, jotka minulta menivät ohi ja kuljimme syömässä hänen kyydillään. Amerikkalaiset ajaa mitä pienimmätkin välimatkat autolla ja se tuntuu välillä hassulta, mutta tällä ensimmäisellä viikolla en kieltäytynyt kyydistä, sillä jet lag ja 14-tuntiset hyttipäivät tekivät tehtävänsä ja väsymyksen taso oli jotain uskomatonta.

Bill on todella hyvä opettaja ja kurssi oli minulle todella hyödyllinen. Joka päivä me etenimme askelen tai pari, mutta niin, että kaikille jäi paljon aikaa harjoitella opittavia asioita. Tällä kurssilla aloitimme mereseistä (merese= pieni lasinappi, joka muotoillaan aikalailla ufon muotoiseksi. Se liittää pikarien osat toisiinsa, mutta ei ole sama asia kuin avolio.) ja puhalletuista jalkalaatoista, joissa olikin jo ihan kerrakseen oppimista. Lisäksi teimme muutamia sylinterimäisiä juomalaseja. Kurssi eteni joka päivä niin, että Mr.Gudenrath näytti meille demon siitä mitä harjoitellaan, me teimme 1-4 harjoitusta samaisesta asiasta ja lopuksi Bill vielä demosi saman asian uudelleen. Näin saimme nähdä oikean tavan monta kertaa ja koettaa sitä itse monta kertaa. Tämä opetustapa oli erittäin hyvä tälle kurssille, sillä pikarien tekemisessä on niin monta eri vaihetta ja ne kaikki pitäisi sujua, jotta pikarien teko onnistuu. Kun olimme opetelleet yksittäisten osien tekemistä noin puolitoista päivää, aloimme liittää osia yhteen, niin että niistä syntyi pikareita. Bill antoi meille vapaat kädet pikarien muodosta ja koosta, mutta kertoi, että kaikki suoraseinäiset muodot ovat vaikeimpia ja kehotti aloittamaan harjoittelun aina vaikeimmasta päästä. ”When you can do the most difficult thing, everything else is easier.” Viikon loppua kohti, Bill näytti erilaisia demoja eri muodoista ja optic moldien käytöstä, mutta kehotti meitä harjoittelemaan vain perusteita. Kokeilut oli kuitenkin sallittuja ja paljon eri juttuja koetettiinkin, mutta päädyttiin usein harjoittelemaan ihan perusjuttuja kun kokeilut päätyi harvemmin jäähdytysuuniin.

Voisin kirjoittaa hyvin hyvin pitkän tekstin pelkästään tästä viikon kurssista, joten jätetään se tähän ja näihin kuviin, jotta mahtuu juttua myös muusta.

Harjoitustöistäni kaikkein onnistuneimmat :)

Pikarin ja jalan liittää yhteen 3 mereseä.

Mr. Gudenrath puhaltaa soolona.

Kurssilaisiani vasemmalta oikealle; Tobias, Mark ja Jonathan.

Itse työharjoittelun alkaessa tiesin aika hyvin kaikki teknikot jo ulkonäöltä ja työkaverini Alon (israelilainen harjoittelija) asui myös Frank Starrin majoituksessa niinkuin minäkin. Töihin oli siis rentoa mennä ja pian työkavereihin ja pomooni Harry Seamaniin tutustuttuani huomasin että harjoitteluajastani tulisi erittäin mukava, kun kaikki ovat mahdottoman kivoja työtovereita. Minä ja Alon saimme tehdä monet asiat yhdessä, mikä olikin mukavampaa, kun oli aina juttu seuraa. Työnkuvaan kuului paljon erilaisia tehtäviä. Ensimmäisinä päivinäni pääsimme puhaltamaan värillisiä juomalasi tyyppisiä laseja Amy Westin tulevaa kaiverruskurssia varten. Se oli hauska aloitus työharjoittelulle ja harvinaista herkkua, sillä teknikoille ei ole älyttömän paljoa hytti aikaa/puhallusta työpäivien aikana.

Minä puhaltamassa kaiverruskurssilaisille laseja.

Alon valmistelee väriä.

Yksi minun puhaltamistani laseista erään oppilaan kaivertamana.

Amerikkalaisten kauhat olivat ihanan helppoja käyttää :)

Pintin lajittelu oli joka viikkoista työtä, niinkuin myös Holiday Sale-esineiden punttelinjälkien tai muiden osien hiominen. Niiden lisäksi studiolla riitti aina jos jonkinlaista projektia. Lajittelin muunmuassa moretti eli soft glass puikot värien mukaan, opin valamaan trummelin ovia, lyhensimme jalat kaasujäähdytysuunista ja lisäsimme siihen toisen polttimen ja hioimme ja kiillotimme kaksi uunivalettua lasikuutiota. Saimme ottaa aikaa työpäivistä opettajien demojen katsomiseen, milloin halusimme, mutta minulla ja Alonilla tuntui olevan aina jotakin hommaa ja tunnollisina teimme ne ensin aina loppuun :D Vaikka emme tulleet seuranneeksi kursseja kamalan paljoa (paitsi Davide Fuinin) tutustuimme moniin kurssien oppilaisiin, koska useat heistä myös yöpyivät Frankilla, ja tulimme keskustelleeksi heidän kanssaan kurssien asioista. Muutaman opettajan kanssa tuli myös keskusteltua ja he mielellään näyttivät juttujaan ja kertoivat tekniikoistaan myös kurssin ulkopuolisille.

Opettajien ja oppilaiden Holiday Saleen lahjoittamia esineitä, joita viimeistelimme myyntikuntoon.

Moretti puikkojen hylly, jonka siivosin ja lajittelin värien mukaan.

Studion lisäksi minulla oli mahdollisuus vierailla lasimuseossa ja Rakow lasikirjastossa. Museo on mahtava paikka inspiroitua kaikista eri tekniikoista ja asioista, joita lasista voi tehdä. Museoon oli juuri keväällä avattu pitkään tekeillä ollut moderni Contemporary-glass puoli. Minulle kerrottiin, että modernin puolen aaltoilevat seinät oli saaneet inspiraationsa Alvar Aallon mistäpä muustakaan kuin Aalto vaasista. Tiedä sitten onko tuo totta, mutta kieltämättä seinät muistuttavat Aalto vaasin kaaria. Hyvin kaunis ja hieno moderni puoli oli joka tapauksessa. Kirjasto on erittäin hyvä jatke museolle, sillä siellä voi hakea tietoa kaikista tekniikoista ja asioista, jotka lasissa kiinnostaa. Useat oppilaat tulivat aikaisin tai jäivät kurssin jälkeen pariksi päiväksi ihan varta vasten käyttääkseen kirjastoa ”researchin” tekemiseen, joko opintojaan varten tai muuten vaan. Itsekin vietin muutaman päivän kirjastossa ja hain tietoa muunmuassa pikareista/venetsialaisista tekniikoista, incalmosta ja reticellosta. Kirjastossa sai myös ilmaiseksi tulostaa niin paljon kuin halusi!! Tai skannata kaikkea materiaalia, mitä halusi (tietysti vanhoissa kirjoissa oli rajoituksia).

Contemporary Art +Design wing

Vapaa ajallakin riitti tekemistä, jos vaan vielä jaksoi touhuta. Pikkukaupungista löytyi baariakin jos jonkinlaista. Minun ja monen lasinpuhaltajan suosikki oli Hand&Foot, jossa oli tarjolla erilaisia oluita normaaleista halvoista kalliisiin ”hand crafted” oluisiin. Enemmän viikonloppuja kului kuitenkin seikkaillessa läheisillä vesiputouksilla. Niagaran putouksille asti en saanut kyytiä, mutta katsastimme lähemmät Buttermilk Falls ja Watkins Glenin. Molemmat olivat veden kuluttamia rotkoja, joiden varrella kulki vaellusreitti. Rotkon läpi juoksi siis joki, joka sitten muodosti useampia isompia ja pienempiä vesiputouksia. Watkins Glen oli täynnä turisteja ja periaatteessa pienen kaupungin keskellä, mutta Buttermilk Falls oli hieman rauhallisempi ja kauempana asutuksesta, joten siellä uskalsimme pulahtaa vilvoittelemaan putouksiin. Periaatteessa putouksissa uiminen oli kiellettyä, mutta kaikki silti tekivät sitä. Yhdysvalloissa kaikesta pitää olla kyltti/kielto, ettei sinua paikan omistajana voida haastaa oikeuteen jos jotakin sattuu.

Watkins Glen

Minä ja Jonathan Watkins Glenissä.

Watkins Glen

Buttermilk Falls

Swimming in Buttermilk Falls

Vapaa aikaa vietettiin myös ihan kotona eli Frankin talossa ja takapihalla, nuotion äärellä. Voin suositella kaikille siellä asumista, sillä siellä tapaa luonnollisesti monia erilaisia ihmisiä, joista suurinosa on Corningissa lasin takia. Vaikka talo oli tupaten täynnä (minä asuin olohuoneessa teltassa ja metrin päässä minusta sohvalla asui aina joku) siellä oli hyvä ja kodikas ilmapiiri ja ihmiset kokkasi ja seurusteli yhdessä. ”Sopu sijaa antaa” sanonta oli varsinkin tänä kesänä totta! :D

Olen todella iloinen että lähdin Corningiin harjoitteluun ja ikävä on jo nyt kaikki ihmisiä, jotka siellä tapasin. Niinkuin muutkin siellä käyneet totean, että mahdollisimman äkkiä takaisin!