TYHJÄ KULHO 2016

Tämän vuoden Tyhjä kulho -tapahtuma järjestetään lauantaina 10.9.2016 Helsingissä Tuomiokirkon kryptassa.

Lasialan koulutus lahjottaa tapahtumaan 15 kulhoa. 

Tyhjä kulho (Empty Bowls) on kansainvälinen tempaus, jolla kerätään varoja ruoka-apua tarvitseville. Se on kaikenikäisille sopiva iloinen päivä, joka toteutetaan kokonaan lahjoituksilla. Se toimii näin: keramiikka- ja lasitaiteilijat valmistavat keittokulhoja, paikalliset ravintolat ja yritykset lahjoittavat keittoa ja leipää, muusikot lahjoittavat omat esityksensä. Tapahtumakävijät valitsevat lahjoitustaan vastaan mieleisensä keiton ja kauniin käsintehdyn kulhon, jonka he saavat mukaansa muistutukseksi siitä, että maailmassa on paljon tyhjiä kulhoja. Elävä musiikki täydentää lounashetkeä.

Tapahtuma järjestetään vapaaehtoisvoimin UNICEFin työn tukemiseksi. Kävijöiden tuki (min. 20 €) menee lyhentämättömänä UNICEFin hätäapurahastoon sinne, missä sitä eniten tarvitaan. Viime vuonna kävijöitä oli noin 300, ja UNICEFin hätäapurahastoon saatiin kerättyä komeat 7 000 euroa.

Lisätietoja: www.tyhjakulho.fi

Lasialan koulutuksen tekemiä kulhoja, kirkkaat kulhot sinisellä suunauhalla.

Lasialan koulutuksen tekemiä kulhoja. Sooda-kupla koristelu.

Matkalla Corningissa New Yorkin osavaltiossa kesäkuussa 2016

Gaffers Inc.

Aloitin matkani New Yorkista, missä yövyin Airn Bnb:n kautta löytämässäni perheessä Brooklynissä.

Minulla oli vain yksi kokonainen päivä aikaa tutustua kaupunkiin ja päätin että MOMA:ssa eli modernin taiteen museossa oli käytävä ja muut nähtävyydet saisivat odottaa toiseen kertaan. Museo sijaitsee Manhattanilla ja kävelymatkalle metrolta sattui kuitenkin yllättävän paljon nähtävää, kuten suosikkipilvenpiirtäjäni Chrysler buildingn.

Manhattanilla

Momassa vierähti oikeastaan koko päivä ja illalla palattuani asunnolle, istuskelin auringonlaskua seuraten perheen asunnon katolla, mistä oli mahtavat näkymät ympäri kaupunkia.

Tämä Edvard Hopperin teos löytyy julisteena omalta seinältä, oli mukava nähdä se livenä.

Näkymä kattoterassilta

 Bussimatka Corningiin kesti vaihdon kanssa noin kuusi tuntia. Perillä hotellilla minua odotti kurssin infopaketti ja kutsu kaikkien kurssilaisten yhteiselle tutustumisillalliselle. Minun oli määrä osallistua Jeff Ballardin viikon mittaiselle kurssille "Gaffers inc." Samaan aikaan alkavia muita kursseja olivat kylmätyöstö by Jiyong Lee, lasinmaalaus by Lucia Santini, lampputekniikka by Jason Howard, uunivalu by Carol Milne. Kaikki ohjaajat, kurssilaiset ja museon työntekijät olivat todella mukavia ja saivat oloni tuntumaan tervetulleeksi.

Meidän kurssin aiheena oli tiimityöskentely, eli opetella antamaan ja ottamaan ohjeita muilta. Meitä oli yhdeksän kurssilaista ikäluokassa 20- 60+ ja meidät jaettiin joka päivä uuteen kolmeen kolmen hengen ryhmään. Näin ollen tiimiläiset vaihtuivat päivittäin ja joka tiimissä oli sekä alottelijoita, että kokeneempia puhaltajia. Aamupäivisin oli Jeffin tai hänen assistentin Courtney Baranam demo, eli työnäytös. Jeff taitaa monenlaisia lasinpuhallustekniikoita ja näimmekin niistä mm. pikari-, veistos- ja incalmotekniikat. Jeff Ballard oli Lasikomppanian järjestämässä residenssissä Nuutajärvellä kesällä 2010, joten olin tutustunut häneen lähinnä veistoksen tekijänä (lasiset tyynyt). Positiiviseksi yllätyksekseni sain kuulla, että hän puhaltaa paljon myös muille taiteilijoille, joten hallitsee kaikki erilaiset lasinpuhallustekniikat. Koska kurssin aihe ei ollut tarkkaan rajattu yhteen aiheeseen, saimme harjoitella oikeastaan mitä halusimme. Tärkeintä oli opetella toimimaan ryhmässä, no ainakin tuli naurettua vatsalihakset kipeiksi päivittäin! Huumori oli levotonta ja muiden silmissä meidät "hyttiläiset" leimattiinkin jo ihan kahjoiksi. No sitähän me lasinpuhaltajat taidetaan olla, ei me muuten lasia tehtäisikään. Yhtenä iltana kävimme Jeffin toiveesta laulamassa karaokea paikallisessa baarissa ja lähes kaikki ryhmästämme otti haasteen vastaan.

Jeffin incalmopullo

 

Courtney Branam ja Jeff Ballard

Jeffin Demo-esineitä

Jeffin "tyynypikari"

Jeffin demo-esine, jonka voitin arpajaisissa omakseni

Courtneyn murrinipullo

Joka päivä oli järjestettyä ohjelmaa ja hytin käyttömahdollisuus kello yhteentoista illalla. Tauoilla ei siis ollut aikaa käydä hotellilla tai kaupungilla. Muutamana iltana opettajat ja oppilaat pitivät esitelmiä omista töistään ja torstaina oli Jeffin kaksituntinen demo valtavassa amfiteatterissa, joka on museon uusi näytöshytti. Maanantaina saimme opastetun kierroksen museon historianäyttelyyn ja lauantaina juoksin modernin taiteen osion läpi, sillä aikaa oli niukasti. Nähtävää museolla ja pelkästään museokaupassa oli valtavasti. Rakowin kirjastosta sai halutessaan kärryllisen kirjoja esim. suomalaisesta lasista luettavaksi.

Amfiteatterihytti

Museossa

 

Myymälässä

Kaikki on isoa Ameriikassa, kuten lasiset hedelmät.

Itse harjoittelin pääosin lautasia incalmotekniikalla, mikä tarkoittaa kahden kappaleen, yleensä kahden kupin, liittämistä kuumana toisiinsa. Valmiissa lautasessa liitos näkyy erillisinä ja usein erivärisinä leveinä raitoina. Jos liitäminen ei onnistu juuri kohdakkain kerralla, sitä on mahdotonta enää myöhemmin korjata siistin näköiseksi. Hikoilin liiankin kauan musta-punaisen lautasen tekemisessä ja ohjaajat kävivät vain välissä kysymässä :"oletko Jenni koskaan nähnyt punamustia -incalmoja?" No enpä ollut, sillä punaisen ja mustan lasin lämpölaajenemiskerroin on niin erilainen, että niitä on vaikeaa hallita yhdessä, eli punainen lämpenee todella paljon hitaammin kuin musta. Lautanen onnistui lopulta oikein hyvin, mutta valitettavasti siihen oli jäänyt uunikivi, jota en ollut tekovaiheessa huomannut poistaa. Hikoilemisesta puheen ollen, päivän keskilämpötila oli n. 30 astetta Celsiusta, eli kuumuutta riitti myös hytin ulkopuolella.

Museolla oli valokuvaaja tekemässä työharjoittelua ja hän otti muutaman studiokuvan kaikkien halukkaiden töistä, alla minun Incalmolautanen. Lahjoitin kurssilla tekemät työni museon myyjäisiin (annual sale), mistä saaduilla varoilla ylläpidetään stipendiohjelmaa.

Oma Incalmolautanen

 

Paljon tuli opittua viikossakin ja inspiraatiota sain taas riittämiin, mutta kaikkein kivointa oli ihmiset ja se miten lasi yhdistää meidät!

Loppumatka onkin sitten jo kokonaan toinen stoori...sen verran vaiherikas oli se.

Lopetan kirjoittamiseni toteamalla niin kuten kaikki Corningissa joskus kursseille osallistuneet; " I´ll be back!".