7.10.2019

Tutustumassa ranskalaiseen lasialan ammattikoulutukseen

Lasialan opettajat Sara Hulkkonen ja Marika Kinnunen yhdessä koulutuspäällikkö Minna Lemisen kanssa tutustuivat ranskalaiseen lasialan ammatilliseen koulutukseen kesäkuussa 2019. Matkan tavoitteena oli luoda ranskalaisille ja suomalaisille lasinpuhalluksen opiskelijoille vaihtomahdollisuus oppilaitosten välillä. Ensimmäiset opiskelijavaihdot toteutuvat jo tämän lukuvuoden aikana.

Tässä matkaraportissa kerromme hieman uudesta yhteistyökoulustamme. Toivottavasti saamme ensi keväänä kuulla opiskelijoidemme kokemuksia Ranskassa opiskelemisesta. 


Lasinpuhallustyötä esittävä maalaus Lycée Jean Monnet'n (Yzeure) käytävällä.

Lycée Jean Monnet (Yzuere) on monialainen toisen asteen oppilaitos, joka sijaitsee Yzeuressa, Moulinsin vieressä keskellä Ranskaa Alliersin maakunnassa. Oppilaitos kuuluu valtionrahoituksen piiriin.





Kansallinen lasialan koulutus on toiminut vuodesta 1963 lähtien.





Oppilaitoksen laaja alue on aidattu. Sekä opiskelijat että henkilökunta pääsevät alueelle vain tarkoin vartioiduista porteista. Oppilaitoksen tilat eivät siis ole avoimia yleisölle. Alueella sijaitsee useita eri-ikäisiä rakennuksia, joista osaa remontoidaan vastaamaan nykyajan vaatimuksia paremmin.


Suuret nurmikentät, valtavan kokoiset libanoninsetrit ja tulppaanipuut sekä erilaiset perennat toivat viihtyisyyttä alueelle. 





Yleisistä oppilaitoksen tiloista meille esiteltiin opiskelijakirjasto näyttelysaleineen (tällä hetkellä esillä oli oppilaitoksessa taiteilijaresidenssissä olleen taiteilija-muotoilija Sophia Tailletin tutkielmia lasimateriaalin taipuisuudesta).  

Oppilaitosruokalassa lounastimme kahtena päivänä. Ranskalaiseen tapaan lounaalla oli lämpimän ruoan lisäksi mahdollisuus ostaa myös pieni juustolautanen, hedelmä ja leivos. 




Odotimme malttamattomina pääsyä tutustumaan lasihyttiin. "Verrerie"-kyltti kertoi, että olemme lähellä.


Sisäänkäynti lasihyttiin.




Hytissä oli käytössä kaksi Falornin lasiuunia ja muutama trummeli. Tila oli yksinkertainen, valoisa suuri halli ja työskentely tapahtui lasiuunien ympärillä. Opettajien työtehtäviin kuului lasiuunien täyttäminen eli sulattaminen. He myös tekivät pieniä tarvittavia säätöjä, mutta isommat remontit kuuluivat uunien valmistajan huoltomiehille. Materiaalina käytössä oli hieman kellertävä Teluxin nugetti.





Puhalluspenkit siivouksen jälkeen ennen lounaalle lähtöä.



Muutama trummeli.


Työkaluseinä.



Työkalut, värit, muotit ja kalusteet olivat hyvässä järjestyksessä. Jokainen ryhmä siivosi jälkensä tuntien loputtua, mm. tyhjensivät komit, laittoivat kalusteet omille paikoilleen ja huolehtivat lattian siisteydestä. Lattian materiaali jäi mietityttämään, koska se vaikutti täydelliseltä juuri lasihytin lattian materiaaliksi.

Opiskeluun liittyy tekniikkaharjoituksia niin lasinpuhalluksesta kuin kylmätekniikoistakin. Monessa kohtaa tekniikkaharjoitukset ovat kaikille samat. Opiskelijat maksavat materiaalista, jos haluavat lunastaa harjoitustöitään itselleen, muuten harjoittelu on ilmaista.



Valtakunnalliseen koulutukseen saapuu opiskelijoita eri puolilta Ranskaa, usein suoraan peruskoulusta. Suurin osa opiskelijoista asuu oppilaitoksen asuntolassa. Lasialalla perusasteen koulutus kestää kaksi vuotta ja se painottuu vahvasti tekemiseen. Sen jälkeen on mahdollista hakea jatko-opintoihin kahdeksi vuodeksi. Silloin pääpaino on suunnittelussa.

Ranskassa on paljon lasiteollisuutta, joka myös palkkaa nuoria koulusta valmistuvia. Osa opiskelutehtävistä on selvästi tehtaan ammattitaitovaatimusten mukaisia ja tehtaalta osallistutaan opiskelijoiden arviointiin. Samalla tehtaan edustajat pitävät silmällä, ketkä sopisivat heille töihin. Teollisuus palkkaa ainoastaan poikia, joten tytöt joutuvat miettimään enemmän uravaihtoehtojaan. Vaikka lasinpuhallus on Ranskassakin nähty perinteisesti maskuliinisena työnä, se ei enää näy oppilaitoksen arjessa.





Hytin naapuritiloina oli kaksi eri kylmätyöstöluokkaa.

Meidät otettiin lasihytissä lämpimästi vastaan ja saimme kattavat kierrokset myös muissa lasiluokissa opettajien kiireistä huolimatta. Varsinaisena oppaanamme oli lasinpuhalluksen opettaja François Capet, joka kävi tutustumassa opetukseemme Nuutajärvellä aiemmin keväällä. 

Opettajilla oli ohjattavinaan useampi luokka ja opiskelijoita paljon. Opettajan työhön Ranskassakin kuuluu opetuksen ja sen suunnittelun lisäksi materiaalien hankinta, tiloista ja laitteista huolehtiminen sekä koko ajan lisääntyvä paperityö. Opettajina oli todella ammattitaitoisia henkilöitä, joilla kaikilla oli intohimo lasia kohtaan. Kaikki haaveilivat niistä harvinaisista hetkistä, milloin pääsisivät pitämään yllä omaa taitoaan ja intoaan toteuttamalla lasitöitä omalla tekniikallaan, oli se sitten puhaltaminen, uunitekniikat tai kylmätyöstö.



Kuvat ja teksti: Sara Hulkkonen ja Marika Kinnunen





24.8.2019

Työharjoittelu Japanissa


Suoritin harjoitteluni Japanissa Toyaman kaupungissa sijaitsevassa Peter Ivyn- lasistudiossa 1.6.- 31.7.2019. Toyama on profiloitunut Japanissa aktiivisena lasikaupunkina. Siellä sijaitsee Toyama Institute of Glass Arts, jossa on mahdollista opiskella lasintekemistä korkeakoulutasolla. Viimevuosina Toyama on saanut suuren rahoituksen lasialan edistämiseksi, jolla on tuettu koulun toimintaa, toteutettu erilaisia hankkeita ja rakennettu uusi lasimuseo. Koulutuksesta valmistuttuaan monet opiskelijat ovat jääneet Toyamaan työskentelemään ja kaupungista löytyykin useita lasintekijöitä. Toyamassa järjestetään myös joka kolmas vuosi lasisuunnittelukilpailu, joka on saanut paljon kansainvälistä huomiota. 



Toyaman horisontissa siintää Tateyaman vuoristo, eli "Japanin Alpit".

Kengo Kuman suunnittelema Toyaman lasimuseo.

Riisipeltojen keskellä vuoristossa ihmettelemässä.


Peter Ivy on kotoisin Teksasista. Hän on alunperin opetustöiden kautta muuttanut asumaan Japaniin ja perustanut lasistudionsa noin 9 vuotta sitten. Peterin lisäksi studio työllistää tällä hetkellä seitsemän työntekijää. Neljä puhaltajaa, kylmätyöstäjän, toimistotyöntekijän ja tuotteiden rautalanka-osia valmistava työntekijän. Myös Bostoninterrieri Valentine ja kissa Boo-chan ovat olennainen osa työyhteisöä. 

Hyttikoira Valentine on studion torkkuvastaava. 


Peterin hyttiä voisi kutsua kotihytiksi. Se on rakennettu aluksi hänen kotinsa piharakennukseen ja myöhemmin yritystoiminnan laajennuttua siirretty kotitalon toiseen siipeen. Hytin lisäksi tiloissa on tuotevarasto, toimistotila ja pieni keittiönurkkaus. Lähes kaikki hytin laitteisto on itserakennettua. Lasiuuni, trummeli, pillinlämmitin ja kaikki penkit ovat Peterin ja työntekijöiden käsialaa. Hytissä on kolme puhalluspenkkiä, joista samanaikaisesti on käytössä yleensä vain kaksi. Hytti on jaettu kahteen puoliskoon sijoittamalla uuni, trummeli ja kyylari keskelle tilaa. Kyylari ja trummeli ovat auki molemmista päistä, joten työskentely onnistuu samanaikaisesti hytin eri puolilla. 


Hytti sijaitsee 40-luvulla rakennetussa perinteisessä Japanilaisessa talossa.



Studion tuotteet ovat saaneet alkunsa Peterin omasta tarpeesta kodin arjessa käytettäville lasiesineille. Hän on valmistanut ensin esineitä kotiinsa ja testannut niiden käytettävyyttä. Vähitellen hän on lähtenyt tarjoamaan esineitä myös myyntiin gallerioihin ja kauppoihin. Tuotteiden hyvän menekin myötä mallisto ja yritystoiminta ovat vähitellen laajentuneet. Studiossa valmistetaan tuotteita kahdessa erillisessä tuoteryhmässä. Peter Ivy Kobo- tuotteita valmistavat kaikki studion työntekijät taitotasonsa mukaan. Peterillä on lisäksi oma erikoismallistonsa, johon kuuluu myös muita valmistusteknisesti haastavampia esineitä, esimerkiksi pikareita ja lautasia.







Työtehtäväni harjoittelun aikana oli pääasiallisesti assintettina toimiminen. Avustin monia eri hytin työntekijöitä Kobo-sarjan tuotteiden valmistuksessa. Kobo-sarja onkin kehitetty erityisesti opetusmielessä. Tuotteiden valmistuksessa käytetään niin muottiinpuhallusta, kuin vapaanpuhalluksen tekniikoita. Prosessi siis opettaa monipuolisesti erilaisia lasinkäsittelytaitoja, mutta sopii suhteellisen aloittelevalle puhaltajalle. Sain myös itse harjoittella Kobo-sarjan tuotteiden puhaltamista muutamia tunteja työpäivien jälkeen ja viikonloppuna. Japanilainen työkulttuuri on ahkeruudessa maineensa veroista, työntekijät ovat todella sitoutuneita työpaikkansa asioihin ja hommat hoidetaan säntillisesti ja huolella. Työyhteisö on tiivis, ystävällinen ja auttavainen. Tapasimmekin työporukalla usein myös vapaa-ajalla.


Jokainen työntekijä valmisti vuorollaan kerran viikossa lounaan. 
Luontoretkellä vesiputouksilla.
Lasinpuhalluksen lisäksi pääsin tutustumaan muuhun rikkaaseen Japanilaiseen käsityöperinteeseen, jonka antimista käytetään yleisnimitystä Mingei. Mingei tarkoittaa yksinkertaistetusti käsintehtyjä, laadukkaita ja hyvin käyttätarkoitustaan palvelevia esineitä. Mingeihin luetaan monia perinteisiä esineitä ja valmistustekniikoita, muun muassa Urushi-lakkaus, Washi-paperin teko, erilaiset punotut kankaat ja käyttökeramiikka. Minulla oli onnekseni mahdollisuus vierailla perinteisen Washi-paperin tekijän luona, Urushi-lakkaajan kotona ja rakukeramiikka-pajalla. 


Rakukeramiikan polttoon tarkoitetut uunit ja Toyaman savesta tehtyjä keramiikkatuotteita.

Kesä oli mahtava kokemus lasintekemisen ja Japanilaisen kulttuurin parissa. Olin jo pitkään haaveillut voivani viettää Japanissa hieman pidempään aikaan ja tämä toive toteutui harjoittelujakson myötä.

Osakan kaupunkimaisemaa.



23.8.2019

Corning kesä 2019


Matkan valmistelu ja alku

Minulle myönnettiin stipendi vapaavalintaiselle lasikurssille Corningin lasimuseossa Yhdysvalloissa kesällä 2019. Sain myös mahdollisuuden jäädä kurssin jälkeen  koulutusjaksolle lasistudiolle oppimaan mitä kaikkea lasistudion pyörittäminen ja kurssien järjestäminen puitteiltaan vaatii.  

Kurssin valinta oli tiukka kahden kurssin välillä: Treg Silkwoodin Sculpting Fom Nature, jossa puhallus ja muiden kuumatyöstötekniikoiden (sculpting) avulla valmistettiin luonnon inspiroimia esineitä, kuten simpukoita ja mereneläviä tai Sibylle Perettin Between Object And Landscape, jossa oli tarkoitus tehdä esineitä uunivalutekniikoilla sekä slumppaamalla. Valitsin kursseista jälkimmäisen, koska niitä tekniikoita opetetaan omassa koulussamme vähemmän.

Sibylle Peretti on alkujaan Saksasta, mutta asuu nykyään sekä Saksassa että Amerikassa. Hän käyttää inspiraationaan lapsia ja luontoa ja luo uunitekniikoilla suuria 2- ja 3-ulotteisia kuvia ja veistoksia. En ennen kurssin alkua yhtään tutustunut hänen töihinsä tai tekniikkaan, koska halusin nähdä ja kokea kaiken enkä ajatella töiden lopputulosta liian pitkälle etukäteen.

Matkani alkoi pienellä sydämen pysähdyksellä, koska matkalippuja hakiessani virkailija sanoi, että ESTA lomakkeessani oli virhe, eikä hän voinut päästää minua koneeseen. Uuden hakemuksen läpimeneminen olisi voinut kestää mitä tahansa muutamasta minuutista 72 tuntiin, mutta onneksi se meni läpi juuri ennen boardingin alkua ja pääsin koneeseen. Siitä matka jatkui Amsterdamin kautta New Yorkiin, josta otin seuraavana päivänä bussin Corningiin.

Viikko 1

Ensimmäinen viikko oli kurssiviikko. Meitä oli pyydetty tuomaan mukanamme esineitä, jotka halusimme valaa lasista, mustavalkoisia valokopioita valokuvista sekä pienempiä esineitä kohomuotteja varten. Minulla oli mukanani pieni käsin sidottu kirja, Fimon kummallista, puukuituista savea, iso pino tulostettuja kuvia sekä pieniä lasisia pisaroita ynnä muita pikkuesineitä.
Aloitimme valettavista esineistä. Olimme käyttämässä Lost Wax -tekniikkaa, josta en etukäteen tiennyt juuri mitään.

Lyhyydessään prosessi sujui jotakuinkin näin:
Muotoilin Fimo-massasta kalan ja tein sekä kirjaan että kalaan reservin savesta, jolla kiinnitin ne puulevyyn. Reservi oli sitä varten, että tulevaan muottiin saadaan riittävästi lasia, jotta se sulaessa täyttyy kunnolla.
Kirja piti kokonaisuudessaan valella nestemäisellä saippualla, jotta päälle kaadettava muottimassa Alginate ei imeytyisi liian syvälle kankaan huokosiin ja jämähdä kiinni.

Muotin ympärille rakennettiin seinät tukevasta pahvista ja seinien alareuna tilkittiin savella tiiviiksi.
Valmistettiin Alginate-massa, joka kaadettiin esineiden päälle ja annettiin jähmettyä.
Jähmettyessään Alginate on kuin tukevaa, kovaa hyytelöä.
Jotta esineet saatiin muotin sisältä pois, se leikattiin auki sivuista noin puoleen väliin asti.

Alginate-muotti sujautettiin takaisin pahvisten seinien sisään, jotta se saatiin pysymään tukevasti kasassa sen aikaa kun sinne kaadettiin vahaa.
Sula vaha kaadettiin muotin sisään kauhalla, muottia pyöriteltiin hetki kädessä, että sinne muodostuisi tasainen kerros ja loppu vahasta kaadettiin pois.
Tämä toistettiin muutamaan kertaan.
Kun vaha oli jäähtynyt ja kovettunut, se poistettiin varovasti muotista.
Vahan päälle levitettiin siveltimellä Zircar Mold Mix 6-nimistä muottivalmistetta. Se levitettiin kerros kerrokselta, kunnes vahan ympärillä oli noin 4mm kerros.

Vaha saatiin pois muotin sisältä liekittämällä.
Muotti asetettiin suupuoli alaspäin ritilälle, jonka alla oli vettä sisältävä sanko. Liekitys tehtiin toholla ja aloitettiin kevyesti kunnes vaha alkoi kunnolla sulaa.
Muotti muuttui ensin mustaksi ja palautui sitten valkoiseksi. Tämä oli merkki siitä, että muotti oli valmis käytettäväksi.
Muotti käärittiin lasivillaan, täytettiin lasilla ja ladottiin uuniin niin, että se varmasti pysyi pystyssä.

Kun sulatusuuni oli noussut korkeimpaan lämpöönsä ja kaikki lasi oli sulassa olomuodossa, joihinkin muotteihin lisättiin lasia.
Muotti poistettiin esineen päältä käyttäen varovasti apuna mattoveistä.

 
Alginate muotti



Zircarilla päällystys
Muotin poltto
 

Uuniin lastaus


Muottien lisätäyttö


Muotin irrotus
Zircar oli muottimateriaalina kiva ja ihanan vähän sotkuinen verrattuna yleisesti käytettyyn kipsiin. Sen huonona puolena oli, että se ei soveltunut hyvin esineisiin, joissa oli ohuita kohtia. Osa kurssilaisista oli valanut käsiä, joiden sormista osa halkesi joko jäähtymisen tai muotin irrotuksen aikana.

Sillä välin kun valuesineet olivat uunissa, aloitimme toisen osuuden kurssista, joka sisälsi lasin slumppausta, hopeointia ja yhdistämistä tuomiimme valokuviin.
Valmistimme pieniä kohomuotteja slumppausta varten samalla lost wax-tekniikalla, mutta tällä vähän kertaa toisin päin: sula vaha levitettiin suoraan haluamamme muotin päälle, jolloin vaha muodosti muotin Zircarille, josta taas tuli slumppauksessa käytettävä esine. Yhtä lailla ne kuitenkin liekitettiin ja jäljelle jäi hauraat pienet jäljennökset valituista esineistä. Jostain syystä suuri villitys tällä kurssilla olivat oksat, joita löytyi museon pihalta.

Valokuvat leikeltiin osiin ja yhdisteltiin kollaaseina kohomuotteihin. Valittavana oli kirkas tai opaalilasi ja päädyin lopulta käyttämään niistä kumpaakin.
Näiden teosten vaikein osuus oli ehdottomasti uuniin lastaus: etenkin jos käytti useampaa eri kohomuottia samassa työssä, ne piti asetella lasilevyn alle oikeisiin kohtiin. Apuna käytettiin tussilla piirrettyjä viivoja, mutta ei se silti helppoa ollut.

Hopeointi tehtiin kun lasi oli slumpattu muotoonsa. Käytimme Angel Gildingin valmista hopeointisettiä, joka sisälsi kaikki tarvittavat aineet ja selkeät ohjeet.
Hopeoinnin jälkeen valokuvat liitettiin lasin taakse läpinäkyväksi muuttuvalla sidosaineella.


Sommittelua ja apuviivojen piirtoa
Osien valitsemista



Uuniin oikein asettelua




Iltapäivisin kävimme aina pieninä ryhminä syömässä eri ravintoloissa kaupungilla ja kiertelimme museossa. Kaikki kurssilaiset olivat todella mukavia ja moni heistä oli toiminut lasin kanssa jo pitkään. Minulle selvisi, että olin tehnyt hyvin onnekkaan valinnan tämän kurssin suhteen, koska se oli ensimmäinen kerta kun Sibylle oli opettamassa Corningissa. Moni muista kurssilaisista oli odottanut sen tapahtumista jo pitkään. Olin myös onnistunut pääsemään samalle kurssille Talin kanssa, joka oli yhden aikaisemmin Corningissa käyneen suomalaisen koulukaverini kurssiviikon aikainen huonekaveri. Lähetimme tietenkin yhteisen jäätelöselfien siitä, miten lasimaailma on pieni. 

 
Koko kurssiporukka yhdessä. Mahtavia ihmisiä kaikki!

Viikko 2

Kurssiviikon jälkeen aloitin virallisen työssäoppimisen. Liityin osaksi studion teknistä tiimiä, jonka tehtävä on auttaa kursseja ja niiden järjestämistä. He varmistavat, että opettajilla on tarvittavat kurssivälineet ja siistit luokka- ja hyttitilat, opettajat ja oppilaat saavat kysyessä apua ja tarvittavia lisämateriaaleja sekä -työkaluja sekä varmistavat, että kurssin päätyttyä kaikki käytetyt välineet päätyvät omille paikoilleen ja seuraavalle kurssille on kaikki tarvittava valmiina kun se alkaa. Työni siellä oli siis pääosin siivoamista, järjestämistä, tavaroiden ja lasin siirtelyä ja lajittelua, sekä oppilaiden ja opettajien auttamista. Pääsin välillä puhaltamaan kaiverrus- ja kylmätyöstökursseille materiaaleiksi tarkoitettuja esineitä.

Yksi tärkeimmistä seikoista kuitenkin oli, että pystyin työn ohessa ja hiljaisina hetkinä seuraamaan opetusta kaikilta eri kursseilta, mitä siellä sillä hetkellä oli. Ensimmäisellä työviikollani kaikkein kiinnostavin opettaja oli Miriam Di Fiore. Hän on italialainen lasintekijä, joka uunisulatustekniikoilla valmistaa upeita maisemia lasiin. Hän oli laittanut oppilailleen valmiiksi jääpalamuotteihin eri kokoisia ja värisiä lasirakeita/jauheita, joiden avulla he rakensivat kaksi etukäteen päätettyä maisemaa. Lasirakeiden kokoa vaihtelemalla sai aikaan tekstuureja, vetämällä ohuita tikkuja isommasta lasitangosta (happiliekin avulla) saatiin aikaan puita ja oksia ja perspektiiviä saatiin “painamalla” taaemmaksi kuuluvia osia alemmaksi kirkkaalla lasilla. Jokainen oppilas teki samaa kuvaa, mutta kaikista tuli oman näköisensä. Se oli kurssi, jolle ehdottomasti haluaisin osallistua joskus tulevaisuudessa. 
Jostain syystä en huomannut ottaa kuvia suurimmista osista kursseista ensimmäisen viikon jälkeen. Harmittaa vähän jälkikäteen.

Viikko 3

Kolmannen viikon mielenkiintoisin opettaja oli Laura Donefer. Hän on kanadalais-amerikkalainen lasintekijä, joka on hyvin energinen ja värikäs persoona. Hän oli opettamassa tekniikoita, joilla voi yhdistää perinteisiä puhallustekniikoita ja tekstuuria. Kurssilaiset käyttivät erilaisia metalliesineitä kuten leimasimia, piirsivät tappivärinauhalla töidensä pintaan ja mitä ikinä muuta keksivätkään.

Viikko 4

Viikolla neljä Boyd Sugiki ja Lisa Zerkowitz aloittivat kahden viikon mittaisen kurssinsa, jolla he opettivat erilaisia lasinpuhallustekniikoita yksinkertaisista haastaviin. Heillä oli selkeät mallipiirrokset ja helposti seurattavat demonstraatiot ja heistä näki heti, että he ovat sekä tehneet lasia että opettaneet sitä pidemmän aikaa.

Toinen kiinnostava opettaja oli Mark Abildgaard, joka opetti uunivalutekniikoita. Hän käytti samaa lost wax-tekniikkaa, mitä olin omalla kurssillani käyttänyt mutta hieman eri tavalla. He rakensivat ensin savesta muotit vahalle käyttäen erilaisia tekstuuripintoja ja kokeillen, mitä syntyy. Saven pystyi aina muotoilemaan uudestaan ja vahan pystyi sulattamaan, jos lopputulos ei näyttänyt siltä, mitä haluttiin. Lopuksi vahan ympärille tehtiin kipsimuotti, josta vaha poistettiin höyryn avulla.

Viikko 5

Viikon viisi uunivaluopettaja oli Dean Allison. Hän tekee paljon tekniikalla nimeltä life casting eli hän tekee oikeista ihmisistä ja ihmisten osista muotteja ja valaa heidät lasista. Tällä kurssilla tapahtui paljon. Yhtenä päivänä oppilaat olivat kädet ja jalat upotettuina ämpäreihin täynnä muottiainetta, toisena päivänä luokka oli puolillaan vihreällä silikonilla peitettyjä naamoja. Siellä tehtiin aamusta iltaan niin pitkään kun pystyi ja kipsiä kului. Olisin halunnut seurata tätä kurssia enemmän kuin ehdin ihan sen monipuolisuuden vuoksi. Dean näytti ja selitti erilaisista muottimateriaaleista, miten ja miksi niitä käyttää, miten ja miksi uunivalujen lämpötila nostetaan ja lasketaan tietyllä tavalla ja mitä ongelmia voi kohdata ja miten niitä mahdollisesti ratkaista. En koskaan nähnyt tämän kurssin lopullisia töitä, koska minun viimeinen päiväni Corningissa oli perjantai ja viimeinen kurssipäivä taas oli lauantai, jolloin myös valut olisivat tulleet ulos uunista. 



Kipsimallinne, jonka päällä oranssia silikonia

Niitä oli koko luokka täynnä



Olin kaikkiaan Amerikassa viisi viikkoa ja näin lasista paljon sellaista, mitä en ollut edes ajatellut, että lasista voisi tehdä. Tämä oli minulle upea ja silmiä avaava kokemus. Nyt kysymys ei ole enää voiko sitä tehdä lasista vaan miten.